Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Vaihtelevaa loppuviikkoa: menoissa rockabillyä, Ashimbaa ja aarioita

Emilia klubilla on perjantaina rockabilly-ilta ja esiintymässä helsinkiläinen The Barnshakers. Yhtye on traditionaalisen rockabilly-musiikin vientiässä. Yhtye perustettiin eräänlaisena “all-star”-kokoonpanona vuonna 1992, kun mukaan tuli soittajia maamme roots-scenen ykkösbändeistä, kuten Whistle Bait, Hal Peters ja Rhythm Hogs. Barnshakers on levyttänyt kotimaiselle Goofin Recordsille useita albumeja ja pikkulevyjä, ja bändin musiikkia on julkaistu myös ulkomaisille levymerkeille.

Barnshakers on toimintansa aikana ehtinyt kiertää Amerikkaa ristiin rastiin useaan kertaan, tehnyt kiertueet Australiassa, Japanissa ja esiintynyt kaikkialla Euroopassa. Bändi on erittäin tuttu näky ulkomaisten rock and roll -festivaalien headlinerina, ja suurin osa keikkailusta onkin aina keskittynyt Suomen rajojen ulkopuolelle. Yhtye on ollut monien 50-60-lukujen amerikkalaisten artistipioneerien säestyskokoonpano sekä meillä että muualla.

Suistolla esiintyy perjantaina tansanialainen huippuartisti Ashimba, jonka itäisen Afrikan perinteisestä soundimaailmasta ammentavat sielukkaat laulut kertovat Tansanian rikkaasta luonnosta, ihmisten elämästä ja traditioiden tärkeydestä. Ashimba kirjoittaa ja laulaa pääosin swahiliksi, mutta myös sukunsa heimokielillä.

Ashimban musiikissa ilo ja suru kulkevat rinta rinnan. Lyriikat kumpuavat elämästä Afrikassa ja hänen omasta taustastaan.

Bel Canton ystävät ry:n Syyskonsertissa kuullaan musiikkia aina 1600-luvulta näihin päiviin. Yhdistyksen yksinlaulajat esittävät muun muassa Henry Purcellin, Antonio Vivaldin, Georg Friedrich Händelin sekä Lasse Mårtensonin ja viime vuonna edesmenneen opettajansa Sona Ardontzin laulumusiikkia ensi lauantaina Hämeenlinnan kirkossa.

Bel Canton ystävät esiintyivät 25.10. Hyvinkään vanhassa kirkossa. Nyt sama konsertti kuullaan Hämeenlinnan kirkossa ensi lauantaina. Kuva: Olli Al?a?joki.

Bel Canton ystävät esiintyivät 25.10. Hyvinkään vanhassa kirkossa. Nyt sama konsertti kuullaan Hämeenlinnan kirkossa ensi lauantaina. Kuva: Olli Al?a?joki.

Mukana on ooppera-aarioita ja liedejä sekä suomalaisia lauluja. Suomalaisista säveltäjistä mukana ovat Oskar Merikanto, Toivo Kuula, Lasse Mårtenson sekä tietenkin Jean Sibelius. Laulajat on valmentanut Hyvinkää?n ?opiston Laulupajassa Inari Gebhard. Pianistina toimii hyvinkääläinen muusikko Kalle Välimaa.

  • Pe 14.11. Emilia klubilla rockabilly-ilta, The Barnshakers
  • Pe 14.11. klo 23 Suistolla Trio Ashimba
  • La 15.11. klo 15 Hämeenlinnan kirkossa Bel Canton ystävät ry:n Syyskonsertti ? Yksinlauluja ja aarioita

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.