Perjantai 18.08.2017
Nimipäivät: Leevi
Hämeenlinna
Verrattain selkeää
14°C
Tuuli: 0 m/s P
 

Taiteiden Yössä on luvassa monenmoista ohjelmaa

Taiteiden Yö -tapahtuman luonne on elävä ja monimuotoinen.

Tapahtumassa on luvassa ohjelmaa jokaisen makuun. Ohjelmaa järjestetään Hämeenlinnan Pääkirjastossa, ympäri Verkatehdasta, Rantareittillä sekä Linnanniemessä.

Verkahtehtaalla muun muassa lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX:ssa kisaillaan nuorten kykykilpailu Spotlight:ssa parhaan esityksen tittelistä. Kilpailuun voivat osallistua yli 13-vuotiaat. Skaban tuomareina toimivat myös nuoret. Aimokoulussa puolestaan järjestetään erilaisia työpajoja, luvassa on esimerkiksi tanssia sekä piirrustusta ja maalausta. Taidetta Verkatehtaalla voi bongata GalleriaKONE:sta, Hämeenlinnan Taidemuseosta ja Finshopista.

Suistoklubilla järjestetään Taiteiden Yön kunniaksi kirppis. Myynnissä on muun muassa wanhaa tavaraa, kirjoja, levyjä, käsitöitä sekä paljon muuta. Klubikin on myös avoinna. Hämeenlinnan Teatterille voi mennä seurailemaan Pojat -näytelmän avoimia harjoituksia. Vogliassa taas voi shoppailla POP UP-myyntitapahtumassa.430015_539401912772938_1380584223_n

Rantareitillä  Laivarannanpuistossa puolestaan opitaan uutta kansallisesta kaupunkipuistosta, Hämeenlinnan puistoasioista sekä puistohistoriasta. Linnaniemessä järjestetään esittelykierroksia Hämeen linnalla sekä Vankilamuseossa ja Palanderin talolla on mahdollisuus tutustua vapaasti Palanderin keittiöön. Aarteenetsintää on luvassa perheen pienimmille Palanderin talon puutarhassa.

Tärkeä osa Hämeenlinnan Taiteiden Yötä on Pääkirjastossa järjestettävä Kirjan Yö. Päivällä Kirjan Yö potkaistaan käyntiin pääkirjastolta teemaa sivuavien pajojen merkeissä. Kirjan Yötä jatketaan iltaan asti sekä Kirjastolla, että Verkatehtaalla mielenkiintoisten puhujien siivittämänä.

Illan aikana kuullaan muun muassa kirjailija Henrik Meinanderia. Musiikista vastaa kapellimestari Antti Parangon 7-henkinen orkesteri. Orkesteri tarjoilee solistien omien kappaleiden lisäksi koskettavia suomalaisia lauluja.

Hämeenlinnan Taiteiden Yö perjantaina 30.8.2013

Koko ohjelman voi katsoa täältä: http://www.hmltaiteidenyo.fi/

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.