Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Street Food Fiesta saapuu Hämeenlinnan torille

Hämeenlinnan torilla vietetään Street Food Fiestaa 15.?18.8. Ensi viikon keskiviikosta lauantaihin Hämeenlinnassa viipyvä Street Food Fiesta kiertää Suomea toukokuusta syyskuuhun ja tarjoilee herkullista ruokaa ja kulttuuria ilman rajoja.

Tapahtumat ovat kaikille avoimia, koko perheen ilmaisia kesätapahtumia joissa nautitaan rennosta kaupunkikulttuurista ja hyvistä ruoista.

Street Food Fiesta kiersi Suomea ensi kertaa kesällä 2017. Tänä vuonna Hämeenlinna on ensimmäistä kertaa mukana.

? Street Food Fiestan takana on Hämeenlinnassakin käyneen Ranskalaisen ruokatorin järjestäjä, joten yhteistyöhön uudelleen oli helppo lähteä mukaan, sanoo Hml Kaupunkikeskustayhdistyksen palvelupäällikkö Sari Hagemeier.

Street Food -kojut ovat auki keskiviikosta lauantaihin kello 10?20 eli nyt ehtii myös iltasella ostoksille ja nauttimaan tunnelmasta. Street Food Fiestan mukana saapuu tänä kesänä Greek Village. Kreikkalaisen kylän viidestä kojusta voi ostaa esimerkiksi herkullisia gyroksia, maittavaa moussakaa, lihavartaita ynnä muita perinteisiä ruokia.

Kylässä on myös kreikkalainen kahvila, leipomo ja kauppa, joiden valikoimissa on Kreikasta tuttuja tuotteita: oliiveja, mausteita, öljyjä, hunajaa sekä kahvia ja leivonnaisia paikan päällä nautittavaksi tai kotiin vietäväksi.

Tarjolla on monipuolinen valikoima muitakin herkkuja. Aasialaisia vivahteita löytyy wokin ja rullattavan jäätelön muodossa. Texasin makuja voi maistella Jack?s Smokin? Burgers -kojulla, jossa hampurilaisen väliin laitetaan Jack Daniels barbeque-kastiketta ? tämä kastike on nyt ensiesittelyssä Suomessa. Lisäksi tarjolla on tuorepuristettuja mehuja ja herkkuja hattarasta popcorniin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.