Perjantai 22.09.2017
Nimipäivät: Mauri
Hämeenlinna
Sadekuuroja
11°C
Tuuli: 3 m/s I
 

Sibeliuksen syntymäkodissa kesäsunnuntaisin Kesämatineat

Kesä–elokuun sunnuntaisin Sibeliuksen syntymäkodissa kuullaan Kesämatineat konserttisarja.

Konserteissa nuoret muusikot tulkitsevat Jean Sibeliuksen musiikkia säveltäjämestarin syntymäkodin tunnelmallisessa ympäristössä. Mukana on Sibelius-opiston entisten ja nykyisten oppilaiden ja opettajien lisäksi tasokkaita soittajia ja laulajia ympäri Suomea sekä Singing Strings -jousiorkesteri USA:sta.

sibelius02

Sibeliuksen syntymäkodissa kesämatineat kesäsunnuntaisin alkaen kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Konserttisarja alkaa kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina ja jatkuu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joka sunnuntai 25.8. asti. Juhannussunnuntaina 23.6. sarja on tauolla ja sunnuntaina 14.7.

Sibeliuksen syntymäkodissa esiintyy sähköbasisti Michael Manring osana LinnaJazz festivaalien ohjelmaa. Puolesta tunnista kolmeen varttiin kestävät konsertit alkavat klo 14.00 ja musiikin ohella niissä kuullaan lyhyet esittelyt konsertin teoksista.

Ensimmäiset kaksi konserttia kesäkuun alussa on varattu Sibelius-opiston nuorille soittajille, laulajille ja tanssijoille. Loppukesän konserttiohjelmasta vastaavat ammattimuusikot sekä kokeneet opiskelijat. Yhdeksi kohokohdaksi voisi nostaa 21.7. esiintyvän mezzosopraano Maria Kettusen, joka on laulanut solistina lukuisissa oopperataloissa ja produktioissa meillä ja maailmalla.

Elokuun ensimmäisenä sunnuntaina 4.8. esiintyy Singing Strings -jousiorkesteri Minneapoliksesta osana Suomen kiertuettaan. Konsertissa kuullaan Sibeliuksen lisäksi Merikantoa ja Vivaldia sekä konserttikiertueen suojelijan tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukion runoja Liana Kaarinan tulkitsemana.

Kesämatineat Sibeliuksen syntymäkodissa järjestää yhteistyössä Hämeenlinnan Sibelius-seura, Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo ja Sibelius-opisto. Konserttilippu 8 / 5 / 3 €.

Sibeliuksen syntymäkodissa kesämatineat kesäsunnuntaisin alkaen 2.6.2013 klo 14.00 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.