Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Näkemyseron levynjulkkarit Skogsterissa

nakemysPROMOHämeenlinnalainen räppäri Näkemysero julkaisee kolmannen omakustannejulkaisunsa, Näkemysero EP:n 26.8. Julkkarikeikka on Hämeenlinnan taiteiden yössä Ravintola Skogsterissa kello 22. Keikka on pääsymaksuton. Näkemysero on tullut tutuksi pääosin kantaaottavista ja ihmisiä herättelevistä sanoituksista, joita löytyy toki uudeltakin levyltä. Silti joukossa on nyt myös henkilökohtaisempia aiheita ja mietteitä, eikä pelkästään yhteiskunnan kritisoimista.

? Yksi merkittävin asia levyä tehdessä oli, että kappaleet olisivat mahdollisimman erilaisia ja että kappaleiden yli ei tarvisi hyppiä, vaan kaikki olisivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja koukuttavia.

Näkemysero EP:n aiheina pyörivät muun muassa pohdiskelu siitä, että kenen takia täällä eletään ja ihmissuhteen päättäminen. Sanoitukset 26-vuotias artisti tekee itse, mikä onkin räpissä todella oleellinen asia.

Taustoja, eli sävellyksiä on ollut tekemässä pääosin Mikke Neuvonen, joka on toiminut yhteistyössä myös muun muassa Uniikin kanssa. Kansikuvaksi päätyi Hämeenlinnasta lähtöisin olevan graffititaiteilija Pamerin tekemä graffititeos. Levystä julkaistaan vain 75 kappaleen fyysinen painos, sekä Spotify-julkaisu.

Näkemysero alter egon takaa löytyy hämeenlinnalainen artisti, tapahtumatuottaja, yrittäjä ja dj Juuso Kukkola. Kukkola teki vuodelle 2015 Sibelius-räp kappaleen, jonka takia vuosi 2015 oli tietynlainen välivuosi Näkemysero -projektissa. Lisäksi 2015 vuotta hallitsi myös jatkuvasti kasvava DJ-puoli, jossa Kukkola on erikoistunut tekemään hääkeikkoja, sekä muita yksityistilaisuuksia.

Hämeenlinnassa kolmesti järjestetty Sano ääneen! -tapahtuma on Kukkolan suunnittelema ja toteuttama tapahtuma, joka on tämän kesän osalta tauolla, mutta saa myöhemmin jatkoa. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.