Torstai 22.06.2017
Nimipäivät: Paula, Pauliina, Liina
Hämeenlinna
Puolipilvistä
12°C
Tuuli: 6 m/s LPL
 

Minä ja Ville Ahonen Suistolla

22.05.2013 Ihmiset 0

Suistolla perjantaina esiintyy kauan odotettu Minä ja Ville Ahonen.

Yhtye on alkuvuodesta julkaissut toisen albuminsa ”MIA”:n. Albumi on saanut loputonta ylistystä yleisöltä. Koko keväälle jakautunut kiertue päättyy tulevaan viikonloppuun ja Suiston keikka onkin viimeisiä mahdollisuuksia nähdä Minä ja Ville Ahonen klubikeikalla ennen kesän festareita.

Minä ja Ville Suhonen esiintyy perjantaina Suistolla.

Minä ja Ville Suhonen esiintyy perjantaina Suistolla.

Mukana illassa myös niinikään popmusiikkia esittävä Modernistit. Bändi on tehnyt yhteistyötä mm. PMMP:n ja Suomen ”Mr. Indien” eli omaa Soliti levymerkkiään luotsaavan Nick Trianin kanssa.

Minä Ja Ville Ahonen + Modernistit Suistoklubilla perjantaina 24.5.2013 noin klo 23

Minä ja Ville Ahonen esiintyy myös Wanajafestivalin Suistolavalla perjantaina 19.7.2013

 

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.