Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Hauhon Musiikkijuhlat käyntiin tänä vuonna Lopella

Mikko Ivars on toinen Hauhon Musiikkijuhlien perustajista. Kuva: Heikki Tuuli.

Hauhon musiikkijuhlien konsertteja kuullaan vuonna 2018 Hämeenlinnan alueen lisäksi myös hieman totuttua etelämpänä. 17. kertaa järjestettävä tapahtuma alkaa Lopen kirkossa tiistaina 3.7.

Tiistai-illan konsertissa esiintyy nuorten lahjakkuuksien muodostama Seele-kvartetti, yhdessä alttoviulutaiteilija Teemu Kupiaisen kanssa.

Seele-jousikvartetin alttoviulisti Kristian Sallinen on myös Hauhon musiikkijuhlien “Nuori Taiteilija” vuonna 2018. Vuoden stipendiaatti esiintyy myös omassa resitaalissaan Hahkialan Kartanossa perjantaina 6.7. yhdessä pianisti Matilda Kärkkäisen kanssa.

Tämän nuorten muusikoiden uraa edistävän toiminnan on mahdollistanut pitkäjänteinen yhteistyö festivaalin pääyhteistyökumppanin Oma Säästöpankin kanssa.

Seele-kvartetti esiintyy myös lauantaina 7.7. viime kesänä konserttipaikkojen joukkoon liittyneellä Lammin Turvantalolla. Nuorten lahjakkuuksien kanssa samassa konsertissa esiintyy myös festivaalin residenssiyhtye Virtuosi di Kuhmo.

Hahkialan Kartanon päiväkonserttien yhteydessä on mahdollista nauttia lounaspöydän antimista, torstain iltakonserttia taas edeltää Hahkialan “Cocktail Hour”.

Lipunmyynnissä lisäystä viime kesän ennakkomyyntiin on ollut noin 40 prosenttia. Tapahtuma on alkanut viime vuosina kiinnostaa ihmisiä myös Hämeen ulkopuolella ja tänä kesänä paikalle saapuu myös suurempia musiikinystävien ryhmiä.

Festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2002, sen perustivat ja sen suunnittelusta vastaavat sellisti Mikko Ivars ja alttoviulisti Olli Kilpiö.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.