Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

LÄHITAPIOLA: Tarkkaile katolle kertyvän lumen määrää sortumavaaran vuoksi

Suurista lumimääristä katolla voi syntyä monenlaista vahinkoa.

Viime aikoina on satanut niin paljon lunta, että siitä alkaa olla vaaraa rakennusten kattorakenteille. Moni kiinteistön omistaja onkin jo kiivennyt katoille arvioimaan lumen kertymiä, ja ennaltaehkäisemään vahinkoja.

Lumikuormien poisto kuuluu huolellisen kiinteistönhoidon tehtäviin. Yleisesti vakuutus ei korvaa lumen painosta rakennukselle aiheutunutta vahinkoa.

? LähiTapiola Loimi-Hämeen korvaushakemuksissa näkyy jo nyt lumen poistamisen laiminlyönnistä johtuvia yhteydenottoja, kertoo vahinkotarkastaja Timo Örn.

Tyypillisesti lumituiskulla vallitseva tuuli juoksuttaa irtolunta harjan yli vastakkaiselle lappeelle tai rakennusten porrastaville osille. Kertynyt lumikerros voi olla jopa kaksi kertaa paksumpi kuin vastaisen lappeen kertymä.

Alkuvuoden lumikerroksen paino voi olla 100 kiloa kuutiometriä kohden. Lumen paino voi kuitenkin kasvaa sateiden ja tiivistymisen myötä helmi?maaliskuussa jopa 200?240 kiloon kuutiometriä kohden. Tämä voi aiheuttaa virhearviointeja lumen painosta, jos lumikuormaa arvioidaan vain lumikerroksen paksuutta mittaamalla.

Toispuolinen kinoslumikuorma aiheuttaa epäkeskeistä rasitusta erityisesti puutteellisesti jäykistetyille pitkille, korkeille, hallimaisille rakennuksille. Katolle kerrostuva lumi ja jää lisäävät myös putoavista jää- ja lumimassoista aiheutuvaa tapaturmariskiä.

Kertynyt raskas lumimassa voi painaa ja rikkoa kantavia vesikattorakenteita sekä keväällä liukuessaan alas ruhjoa vesikaton pinnoitteita ja katon läpivientien tiivistyksiä. Kinoslumen paljous aiheuttaa kevään myötä sulamisvesivaurioriskejä porrastavien kattorakenteiden seinäliittymissä sekä katolla olevien ilmastointiputkien ja savuhormien liitosrakenteissa.

Rakennusten katoille kertyvää lumikerroksen määrää on vaikea arvioida maasta käsin, joten varmin tapa on kiivetä katolle ja mitata lumen paksuutta eri puolita kattolapetta. Katolla liikkuessa tulee noudattaa aina erityistä varovaisuutta ja varustautua käyttämään turvaköysiä ja -valjaita, tai turvautua alan ammattilaisen apuun.

Varmin tapa LähiTapiola Loimi-Hämeen mukaan välttyä ikäviltä yllätyksiltä on poistaa lumimassat jo hyvissä ajoin ennen vielä odotettavissa olevia yllättäviä lumimyräköitä ja suojakelejä. Lumien poistoon katoilta tulee tapaturmien ja omaisuusriskisen varalta valmistautua huolella.

Jyrkillä ja liukkailla kattopinnoilla turvaköydet ja -valjaat sekä kokenut työpari voivat ehkäistä merkittävästi ikäviä takaiskuja lumen pudotustöissä. Henkilövahinkojen välttämiseksi tiputuspaikan alla olevaa liikkumista tulee rajoittaa puomein, aidoin ja varoituskyltein ja huolehtia riittävästä työn keston aikaisesta liikkumisen turvallisesta ohjaamisesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.