Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Ultramariinin paluukiertue saapuu Suistolle perjantaina

Ultramariini, kuva: Tero Ahonen

Hämeenlinnasta lähtöisin oleva Ultramariini julkaisi syyskuussa neljännen albuminsa, Lasimeri.

Uuden levyn myötä yhtye tekee tiiviin syyskiertueen, joka käsittää vain rajatun määrän keikkoja.
– Inspiroiduimme yhtyesoitosta pitkästä aikaa, tuntui että meillä on vielä ainutlaatuinen näkökulma musiikintekoon. Mutta ei kyse ole pelkästä musiikista, vaan myös ystävyydestä. Musiikki on meidän tapamme olla yhdessä, yhtye kertoo.
Kiertue tuo bändin Suistolle perjantaina, showtimen ollessa kello 23.

Ultramariini lukeutuu 2000-luvun suomi-indien tunnetuimpiin nimiin. Yhtyeeltä on aiemmin ilmestynyt kolme kiiteltyä pitkäsoittoa.

Ultramariinin edellinen levy ilmestyi vuonna 2010 ja esiintymislavoilla yhtyettä on nähty viimeksi 2011.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.