Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Tuuloksen kirkko soi taas

Elokuun lopussa käynnistyneet Tuuloksen kirkon korjaustyöt ovat edenneet arvioidussa aikataulussa siten, että kirkkoväki pääsee adventtikirkkoon ensimmäisenä adventtina 1.12.

Kirkon seinänvierustoilta on kaivettu maata pois, korjattu kallistusta niin, että vesi valuu poispäin kirkosta sekä parannettu vedeneristystä betoniittimatoilla. Betoniittimattojen päälle tulee täyttömaa, joka saa tiivistyä kevääseen saakka, jolloin pinta saa nurmen.

Pihamaalle on tehty sadevesiviemäröinti sekä kivimuurin sisäpuolelle että kirkon ja tiealueen välille. Kaikki vedet johdetaan kirkkopihan aidan ulkopuolelle tehtyyn isoon imeytyskaivoon.

Kirkon lattian alta poistettiin eloperäinen kosteutta keräävä aines.

–         Ensin koluttiin vanhat rakennusjätteet, laudat, pahvit ja muut rojut ja sitten imettiin pois kutteripurut, kertoo Koskinen.

Työt on tehty Museoviraston valvonnassa. Kirkkomaalta löydettiin tutkimuskaivausten yhteydessä todella iso määrä irtonaisia luita, jotka on aiemmissa kaivauksissa löydetty ja haudattu. Luut kerättiin talteen ja kirkkoherran läsnä ollessa sijoitettiin valittuun paikkaan.

 

 

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.