Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

TUTKIMUS: Hyperlokaalista julkaisemisesta tuli oma toimialansa

Hyperlokaalista mediasta Päivälehden museolla Helsingissä keskustelivat panelistit David Baines, Senior Lecturer Newcastlen yliopistolta, Katja Lehtisaari, Senior Researcher Helsingin yliopistolta, Hml Lähilehti Reskan vetäjä Juha Reinikainen ja CEO Mary Walter-Brown Voice of San Diegosta. Kuva: Carl-Gustav Linden.

Kaupunkikeskustassa muuta tarjontaa täydentämässä, oman kunnan tai kaupunginosan aiemmin puuttuneena printti- tai verkkojulkaisuna, harrastajan tai ammattilaisen vetämänä. Tekemisen tapoja on monia, mutta tutkijoiden hyperlokaaleiksi määrittelemät julkaisut muodostavat jo oman ryhmänsä suomalaisessa mediakentässä.

? Hyperlokaali media sijoittuu perinteisen median ja sosiaalisen median välimaastoon. Olemme löytäneet 30 tällaista julkaisua, kertoi professori Jaana Hujanen hyperlokaalia mediaa käsitelleen tutkimushankkeen loppuseminaarissa Helsingissä tiistaina.

Suomessa useilla hyperlokaaleilla julkaisulla on toimitustyössä ammattilaistason tekijät, mutta julkaisuja tehdään silti enemmän rakkaudesta paikallisuuteen.

Toimitusjohtaja Mary Walter-Brown Voice of San Diegosta kertoi, että julkaisu pyrkii paikallisista lähtökohdista tekemään kestävää journalismia. Tämä tarkoittaa nöyryyttä jalkautua yhteisöön ja lukijalähtöisyyttä aihevalinnoissa, mutta myös ammattitaitoista toimitustyötä. Hyperlokaaleille julkaisuille on Walter-Brownin mukaansa maanlaajuista kysyntää perinteisen sanomalehdistön kriisin vuoksi.

? Maassa on journalistisia ?erämaa-alueita? joissa ei julkaista mitään journalismia ja se on pelottavaa, Walter-Brown totesi.

Julkaisuja tehdään yhä enimmäkseen itsenäisten yrittäjien vetämänä mutta yhteisen verkoston kautta tarjolla on muun muassa keskenään yhtenäisiä verkkoalustoja. Innokkaita ja osaavia tekijöitä hänen mukaansa on yhä tarjolla niin nuorista vastavalmistuneista kuin toimitustyön veteraaneistakin, vaikka alan kriisi on myös luonut katkeruutta ammattikunnan pariin.

Reska.fi:n Juha Reinikainen kertoi, että Hämeessä hyperlokaalia mediaa tehdään hyvin samanlaisista lähtökohdista kuin Jenkkilässä. Reska.fi ja sen rinnalle kehittyneet Hattulaan.fi ja Lammille.fi ovat kaikki syntyneet täyttämään jotain aukkoa paikallisessa mediakentässä. Yhteisten alustaratkaisujen kautta myös laajeneminen esimerkiksi franchising-periaatteella on edelleen mahdollista.

Muutaman vuoden välein perustetuilla julkaisuilla on kaikilla omanlaisensa rooli ja siten myös omanlaisensa suhde julkaisuympäristöönsä. Kumppanuus- ja yhteisölähtöisyys on tuotu käytäntöön esimerkiksi urheiluseura- ja yritysyhteistyössä, mutta uutissisällöstä kaikissa julkaisuissa kuitenkin päättävät ammattitoimittajat.

(Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.