Maanantai 22.10.2018
Nimipäivät: Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 3 m/s P
 

Tiukka äänestys veroprosentista

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen, että kaupungin kunnallinen tuloveroprosentti ensi vuonna on 20,50. Nousua nykyiseen tulee siis 0,25 prosenttiyksikköä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Ritva Oinosen vastaesityksen mukaan korotus olisi ollut 0,5 prosenttiyksikköä. Kokoomuksen ja demareiden äänin kaupunginhallituksen esitys kuitenkin voitti äänestyslukujen ollessa 34-25.

Hämeenlinnan budjettivaltuusto aloitti kokousmaratoninsa jo kello 13.

Hämeenlinnan budjettivaltuusto aloitti kokousmaratoninsa jo kello 13.

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkalan esitys kaupunginhallitukselle oli alun perin 20,75, mutta kaupunginhallitus äänesti valtuustonkin nyt hyväksymän alhaisemman korotuksen puolesta. Valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) luonnehti, että kokoomuksen ja demareiden tarkoitus ei ole virkamiesten esitysten ylikävely, vaan poliittisen vallan käyttäminen yhdessä kunnallisen päätöksenteon kaikkein tärkeimmässä asiassa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) puolusti alhaisempaa korotusta sillä, että kotitalouksien kaikki liikenevä raha tulisi saada kulutukseen eli talouden dynamiikkaa parantamaan. Kiemunki totesi, että prosenttiyksikön neljänneksen laskennallinen tuotto olisi noin 2,5 miljoonaa euroa, joka on hänen mielestään hyvin pieni vaihteluväli kaikkiin muihin kaupungin tulonmuodostuksen epävarmuustekijöihin nähden.

Isompaa korotusta kannattaneet ryhmät taas pitivät pienempää korotusta osana vaalivuoden budjettia.

– En ole koskaan kuullut ja nähnyt näin vastuutonta esitystä, kritisoi Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.).

Perussuomalaisten Kari Ilkkala puntaroi hieman maltillisemmin sanankääntein, että yhtälö on vaikea, mikäli tällä korotuksella aiotaan pärjätä.

– Jos nyt päästämme kaupungin alijäämän tietoisesti kasvamaan, joudumme tekemään tasapainottamisen eteen vielä ylimääräisen työn muutenkin vaikeassa tilanteessa.

Myös keskustan ryhmä olisi halunnut kaupungin varautuvan tulevaan 0,5 prosenttiyksikön korotuksella.

– Keskusta ei rakasta veroja, mutta kaikki kivet on käännetty ja yhtään liikaa rahaa ei löydy mistään. Veroprosenttia on korotettu kuntaliitosten jälkeen, mutta rahoilla on tehty paljon tarpeellista, sanoi Hannu Kärpänen.

Vasemmistoliiton Irma Taavela huolehti, että pienituloisilla ei ole varaa käyttää ostopalveluja ja että kunnalliselle palveluverkolle saadaan tätä menoa heittää hyvästit. Myöskään rakenneuudistuspuhe ei Taavelaa vakuuta.

– Mitä enemmän rakenneuudistuksia tehdään, sitä syvemmällä ollaan suossa, Taavela arvioi.

Tilausbudjetin käsittelyn valtuusto aloitti sillä kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajien alustuksella, että veroprosentin noston lisäksi kaupunki aikoo vähentää seuraavan vuoden aikana organisaatiostaan 200 henkilötyövuotta. Sari Rautio myös piti välttämättömänä, että aluekeskusten palveluverkko käydään läpi ja määritellään, mitä palveluja tarjotaan aluekeskuksissa ja mitkä palvelut on haettava kauempaa.

Kaupunginjohtaja Kenakkala ennakoi, että edessä on vielä jokunen vuosi tarkan talouden aikaa. Kuntataloutta rasittavat valtionosuusuudistukset ja Hämeenlinnalla on edessään mittava sisäilmaongelmaisten julkisten rakennusten korjausurakka.

– Talouden tasapaino saavutetaan ehkä vuoden 2018 paikkeilla. Päätöksiä tarvitaan ja osa niistä on varmasti kipeitä, Kenakkala alusti.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo kaivoi esiin positiivisiakin esimerkkejä, kuten vasta avatun kauppakeskus Goodmanin ja sen, että Hämeenlinnassa on alkuvuoden aikana perustettu 353 uutta yritystä.

– Luku on isompi vain Helsingissä, Tampereella ja Turussa ja yritystemme eloonjäämisprosentti on vieläpä aika hyvä. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.