Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Syntipukki jatkaa kesäteatterin toimintaa

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin päänavaus on 17. heinäkuuta ensi-iltansa saava Syntipukki, jonka on sovittanut ja ohjannut Mikko Kivinen. Agapetuksen eli Yrjö Soinin Yrjö Soinin vuonna 1930 kirjoittama näytelmä on ajaton komediaklassikko, jonka pohjalta on tehty myös kaksi menestyksekästä elokuvaa.

Kivisen raikastama versio on valloittanut yleisöjä kiertueilla ympäri Suomea.

? Kesäteatteri on puhtaasti suomalainen ilmiö ja Agapetus sen suosituin kirjailija, Kivinen sanoo.

? Hän on kansankomedian mestari, jolla on hauskoja ajankuvia ja hyvin kirjoitettuja roolihahmoja.

Näytelmä kertoo maalaismies Koikkalaisesta, joka pestataan hienon tavaratalon henkilökunnan syntipukiksi, jonka niskaan kaadetaan kaikki työntekijöiden möhläykset ja asiakkaiden kiukunpurkaukset.

? Perimmäisesti tässä näytelmässä saamme nauraa ihmisten ennakkoluuloille ja kulttuurien välisille

yhteentörmäyksille, Kivinen lupaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.