Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Samae Koskisen jousikvartetti tuo Vanaja-saliin yhteistyön helmen

Laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen tekee syyskuussa muutaman konsertin yhdessä Helsingin Kaupunginorkesterin, Oopperan ja Radion Sinfoniaorkesterin soittajista koostuvan jousikvartetin kanssa. Verkatehtaalla kokoonpano konsertoi perjantaina 21.9. kello 19.

Ainutkertainen yhteistyö sai alkunsa, kun Hauhon Kamarimusiikkifestivaalin johtaja Mikko Ivars ihastui Koskisen musiikkiin nähtyään hänet soolokeikalla. Kappaleissa oli selvä kamarimusiikillinen vivahde.

Ivars kokosi lähipiirinsä soittajista kvartetin ja sovittajaksi valittiin jazzmuusikko Petri Krzywacki, jonka herkät sovitukset nostavat kappaleiden dynamiikan ja draaman uusiin ulottuvuuksiin.

Samae Koskinen kertoo, että ?keikoilla on täysin oma tunnelmansa eikä näitä voi tehdä starasoittajien aikataulujen takia kuin harvoin.?

Ryhmä poikkeaa jousikvartetista siten, että kahden viulun sijaan kokonpanossa on kaksi alttoviulua. Sointiin saatiin näin mattaa tummuutta, mutta saatiin myös koottua optimaalinen ryhmä, joka on tuntenut pitkään toisensa.

Anna-Leena Haikola (viulu), Atte Kilpeläinen ja Riitta-Liisa ?Pisku? Ristiluoma (alttoviulu) sekä Mikko Ivars (sello) ovat Hauhon musiikkijuhladebyyttinsä (2013) jälkeen tehneet säännöllisesti yhteistyötä sekä konserteissa että levyillä.