Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Sairaanhoitopiiri edellä säästöaikatauluaan

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri (KHSHP) teki 5,6 miljoonan euron ylijäämän vuodelta 2016. Omistajakuntien kanssa sovitussa talouden tasapainottamisohjelmassa KHSHP on nyt 2,4 miljoonaa euroa edellä aikataulua.

Sairaanhoitopiirin talouskehitys jatkoi viime vuonna budjetoitua positiivisemmalla uralla. Talousarviossa 2016 oli ylijäämäksi arvioitu 4.785000 euroa, mutta tilinpäätöksessä ylijäämä on 5.648000 euroa eli lähes 0,9 miljoonaa euroa enemmän.

Vuosi 2016 oli toinen peräkkäinen ylijäämäinen vuosi KHSHP:lle. Myönteisen kehityksen taustalla on vuonna 2013 omistajakuntien kanssa sovittu talouden tasapainottamisohjelma, jossa kunnat sitoutuivat kattamaan kertyneitä kumulatiivisia alijäämiä noin 4 prosentin vuosittaisilla kuntamaksujen korotuksilla.

Toinen puoli tasapainottamisohjelmaa oli sairaanhoitopiirin tuottavuuden parantaminen. Kulunut vuosi oli kolmas peräkkäinen, kun tulos oli tasapainottamisohjelmaa parempi. Viimeisen tilinpäätöksensä ennen eläkkeelle siirtymistään laatinut talousjohtaja Seppo Karhu onkin tyytyväinen viime vuosien kehitykseen.

? Omistajakunnat ovat pitäneet lupauksensa ja niin on myös sairaanhoitopiiri, jopa ylitse luvatun. Pahimmillaan meillä oli yli 25 miljoonaa euroa alijäämää, mutta jos kehitys jatkuu näin, näyttää siltä, että se saadaan katettua suunnitelman mukaisesti vuonna 2018 ennen siirtymistä maakunnan alaisuuteen, Karhu toteaa.

Talouden tasapainottamisohjelman mukaan kumulatiivisen alijäämän 31.12.2016 pitäisi olla 20.035000 euroa. Tilinpäätöksessä kumulatiivinen alijäämä on 17.595000 euroa eli yli 2,4 miljoonaa euroa vähemmän kuin tasapainottamisohjelmassa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.