Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Reindeer on Popinon jouluinen spesiaali – katajaisen savun keskeltä paljastuu pekoniin käärittyä poron ulkofileetä

Katajainen savu maustaa Reindeer-annoksen.

Yritykset ovat tänä vuonna alkaneet tuoda asiakkaitaan jouluaterialle yhä aikaisemmin, on Hämeenlinnan keskustassa toimivan Popinon ravintoloitsijan Petri Lindholmin havainto.

? Joululounastajien sesongin alku on varhentunut ja tahti tiivistyy joulua kohti, Lindholm kuvailee.

Popino ei tarjoa niin sanottuja perinteisiä jouluruokia, mutta haluaa kuitenkin vastata ruoaltaan hyvän maun lisäksi niin sanottuja vau-elämyksiä ja näyttävyyttä kaipaavien tarpeisiin. Ravintolalla on nyt kolmatta vuotta tarjota poroa.

Reindeer-niminen annos saa ennen tarjoilua mausteekseen katajaista savua.

Petri Lindholmin valmistamassa Reindeer-annoksessa pekoniin kääritty poron ulkofilee on saanut lisukkeeksi jäkälää, riistakastiketta, hillottua karpaloa, lapin puikulasta valmistettua duchesse-perunaa ja paahdettua keltaista porkkanaa.

Annoksen koostumus vaihtelee vuosittain hieman. Tänä vuonna poron ulkofilee on kääritty pekoniin ja lisukkeeksi tarjotaan jäkälää, riistakastiketta, hillottua karpaloa, duchesse-perunaa sekä paahdettua keltaista porkkanaa.

? Annos on ollut listoilla jo kolmisen viikkoa ja sitä menee sitä enemmän mitä lähemmäs joulua tullaan.

Muun muassa tätä annosta voi Popinossa nauttia joulukuun 22. päivään asti jolloin ravintola jää joulutauolle. Ovet aukeavat taas tammikuun 2. päivänä 2019.

Lue koko juttu Reskan 12.12. ilmestyvän Kaupungin Joulun ravintolasivuilta!

Juha Reinikainen

Poroa tilataan kiihtyvään tahtiin joulua kohden, arvioi Petri Lindholm.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.