Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

PopUp-kampanja poikii uusia yrittäjiä keskustaan

Joulukuussa järjestetyn PopUp Hämeenlinna -tapahtuman tavoitteena oli elävöittää kaupungin keskustaa ja saada liiketiloihin vuokralle uusia yrittäjiä. Osallistujille tehdyn kyselyn mukaan tavoitteissa onnistuttiin ja tapahtuma poikii nyt myös uutta kauppaa keskustaan.

Yrittäjä Kristiina Hämäläinen kokeili Blumo Oy:n vetovoimaa kävelykatu Reskalla PopUp Hämeenlinnan aikana. Vastaanotto oli niin hyvä, että Hämäläinen aikoo jatkaa yrityksensä toimintaa keskustassa. Hän on vastikään tehnyt vuokrasopimuksen Sibeliuksenkatu 13:ssa sijaitsevasta liiketilasta ja kauppa avataan helmikuun alussa.

? Olen aiemmin kierrellyt työpaikoilla myymässä terveysjalkineita. Ajatuksissa on ollut jo pidempään perustaa oma liike ja sain pop up -kokeilusta varmuutta asiaan. Ilman sitä liike olisi saattanut jäädä perustamatta, hän kertoo.

Myös IHANA Storen Satu Tolvanen yllättyi iloisesti PopUpin aikana. Kaupankäyntiä kokeiltiin joulun alla Kauppakeskus Linnassa ja tulos oli rohkaiseva. Koruja, vaatteita, laukkuja ja pientä sisustukseen liittyvää tuotetta myyvä lifestyle-liike aikoo laajentaa toimintaansa Lohjalta Hämeenlinnaan. Sopivat tilat ovat parhaillaan haussa.

? Haluaisimme jatkaa ensin pop up -periaatteella. Kaksi viikkoa kauppaa joulun alla ei anna realistista käsitystä siitä, minkälainen myynti on tavallisesti. Sen verran vilkasta meillä kuitenkin oli, että innostuimme ajatuksesta. Tarkoitus olisi päästä mukaan kevätmyyntiin, jos sopivankokoinen tila löytyy, Tolvanen sanoo. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.