Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Pietarin valloitus takkuaa

Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen kuntien yhteinen Venäjän matkailuprojekti kompuroi. Linnan Kehitys Oy:n isännöimä hanke on lyhenemässä kaksivuotiseksi. Hattula haastoi heti myös projektin 600 000 euron talousarvion ollen valmis maksamaan vain pienen osan kunnille suunnitellusta osuudesta.

Kolmannes rahasta on tarkoitus tulla kunnilta, kolmannes yksityiseltä puolelta ja loput Hämeen liitolta.

– Allekirjoitettuja sopimuksia ei ole koossa, myöntää Hämeen liiton kehitysjohtaja Matti Lipsanen.

Lipsanen korostaa, että keskustelut yksityisen puolen rahoituksesta ovat vielä kesken.

–        Rahoitus voi olla monenlaista. Sitä on esimerkiksi yrityksen osallistuminen messumatkaan, sanoo Lipsanen ja laskee, että yksityinen rahoitus vielä järjestyy.

Hattulan kanta on kuitenkin koko lailla selvä. Pyydetyn yli 13 000 euron sijaan Hattulan kunnan panos matkailuhankkeessa on kutistumassa. Kunta on mukana kunnanhallituksen päätöksellä markkinoinnissa 500 eurolla per Venäjä-markkinoinnista kiinnostunut yritys.

–        Panos-tuotos -ajattelu on tässä mukana. Jos Hattula hyötyy, olemme mukana eikä vaan niin, että pannaan johonkin hankkeeseen rahaa ja toivotaan tuloksia, sanoo Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok).

Synkkiä pilviä projektin ylle on kasannut myös Venäjän tilanne. EU-kurittaa itää talouspakotteilla, Ukrainassa yhä soditaan ja kokonaisuutena maailmanpolitiikassa aistitaan uuden kylmän sodan henkeä.

–        Poliittisella kartalla on tapahtunut paljon sitten viime syksyn, jolloin matkailun yhteishanketta aloiteltiin, sanoo myös Matti Lipsanen, mutta lisää samaan hengenvetoon, että kysymys on pitkäjänteisestä työstä.

Hän viittaa Kanta-Hämeen asemaan venäläisten matkailun kohteena: Päijät-Hämeessä matkailijoita käy suunnilleen kymmenkertainen määrä.

–        Aina on oikea aika toimia matkailun hyväksi, koska olemme jäljessä. Kanta-Hämeessä on käyttämätöntä potentiaalia!

Hankkeen tarkoitus on tehdä Hämeenlinnaa ja maakunta tunnetuksi ja virittää matkailua palvelemaan entistä paremmin venäläisten odotuksia ja tarpeita.

Rahoituspulmia on tiedossa myös Hämeen liitolla. Alun perin kaavailtu 200 000 oli määrä lohkaista maakuntien kehittämisrahasta, jota valtio ei kuitenkaan enää jaa.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.