Sunnuntai 24.09.2017
Nimipäivät: Alvar, Auno
Hämeenlinna
Selkeää
8°C
Tuuli: 1 m/s I
 

Suistoklubin valtaa Beatlesmania

Suistoklubin valtaa ensi kertaa perjantaina Beatlesmania.

Musiikista vastaa Jiri Nikkinen Beatles Tribute Band – Suomen autenttisin Beatles tribuutti.

Bändi on valmistautunut viemään yleisön aikamatkalle halki kultaisen 60-luvun. Tiedossa on oikea ”Magical Mystery Tour” rakkauden kesään 1967; Hampuriin, Liverpooliin, Lontoon Savile Rowille ja Abbey Roadille.

The Beatles Tribute Band perjantaina Suistoklubilla.

The Beatles Tribute Band perjantaina Suistoklubilla.

– Soitamme oikeista sävellajeista, oikealla asenteella, oikeilla soittimilla, oikein sovituksin ja oikeissa Beatles-asuissa, Nikkinen kertoo.

Pitkän uran tehnyt Jiri Nikkinen on hämeenlinnalaisille jokakesäinen tuttu myös Reska-festareilta.

Yhtye on uppoutunut sydänjuuriaan myöten The Beatlesin musiikin tulkitsemiseen. Showssa kuullaan hittejä sekä harvinaisuuksia, kuten esimerkiksi Yesterday, Penny Lane, All You Need Is Love ja  Back In The U.S.S.R.

The Beatlesin musiikin lisäksi luvassa on aito Beatles-visa, jonka juontaa AP-Sarjanto. Visa on suunnattu kaikille musiikkidiggareille, beatles-puritaaneja unohtamatta. Palkintona on Mauri Kunnaksen PIITLES-kirja sekä Suiston vapaalippuja.

Jiri Nikkisen lisäksi bändissä soittaa Jiri Bertula, Jarkko Rantanen ja Juha Heikkilä. 

The Beatles Tribute Band Suistoklubilla perjantaina 15.3.2013 klo 21 alkaen.

Teksti: Kaisu Koskinen

Kuva: www.jirinikkinen.net

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.