Keskiviikko 20.09.2017
Nimipäivät: Varpu, Vaula
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 2 m/s IEI
 

Oma kieli 150-vuotta -juhla järjestetään viikonloppuna

Tiistaina tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun keisari Aleksanteri II allekirjoitti kieliasetuksen, jolla määriteltiin ensimmäisen kerran suomen kielen asema maamme virallisena kielenä.

Tämän kunniaksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Hämeenlinnan kaupunki, Hattulan kunta ja Panssariprikaati järjestävät Oman kielen 150-vuotisjuhlallisuuksia Hattulassa ja Hämeenlinnassa elokuun alussa.

Lauantaina  järjestetään Vuoden 1863 muistaminen -juhlatilaisuus Parolan leijonapatsaalla Hattulassa.

Oma kieli 150 vuotta -pääjuhla pidetään Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salissa sunnuntaina. Juhlassa muun muassa saa ensiesityksensä Jaakko Juteinista kertova dokumenttielokuva.

Juhlien tavoitteena on tuoda esiin, mitä suomen kielen saattaminen yhdenvertaiseksi ruotsin kielen kanssa on merkinnyt Suomen itsenäistymisprosessissa sekä poliittisessa ja kulttuurisessa kehityksessä.

Asetuksen takana Keisari Aleksanteri II ja J.V. Snellman. Hattulan ja Hämeenlinnan roolit kieliasetuksen juhlapaikkoina perustuvat siihen, että keisari Aleksanteri II ja kieliasetuksen puuhamies, senaattori J.V Snellman tapasivat toisensa Parolan varuskunta-alueella 29.7.1863 ennen kuin keisari allekirjoitti kieliasetuksen Hämeenlinnassa maaherran virkahuoneessa 30.7.1863.

Lauantain ohjelma löytyy täältä: http://www.hameenlinna.fi/Menuissa-nakymattomat-sivut/kalenteri/Oma–kieli-150-vuotta-Vuoden-1863-muistaminen-Parolan-leijona-patsaalla/

Sunnuntain ohjelma löytyy täältä: http://www.hameenlinna.fi/Menuissa-nakymattomat-sivut/kalenteri/Oma-kieli-150-vuotta-Paajuhla/

Lauantaina 3.8.2013 klo 12 juhlatilaisuus Parolan leijonapatsaalla. Sunnuntaina 4.8.2013 klo 14 pääjuhla Verkatehtaan Vanaja-salissa. Kaikki ovat vapaasti tervetulleita juhlistamaan suomen kieltä maamme virallisena kielenä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.