Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Maj Karman paluu voimaan ja vimmaan

Maj Karma konsertoi ensi lauantaina Suistolla.

– Tämä on Maj Karman henkinen paluu. Paluu Maj Karman voimaan ja vimmaan, Herra Ylppö sanoo.
Maj Karman kauniit kuvat -nimellä aloittanutta, vuonna 2004 nimensä Maj Karmaksi lyhentänyttä yhtyettä vuodesta 1992 luotsannut laulaja Ylppö puhuu viime toukokuussa ilmestyneestä studioalbumista 101 tapaa olla vapaa.
Maj Karman uran 10. studioalbumin syntyprosessi ei ollut yksinkertainen. Yhtyeen biisintekijä-kitaristi Häiriö avaa levyn syntyä seuraavasti:
– Piti tulla punkkia, mutta huomasimme pian, että syntynyt materiaali olikin jotain ihan muuta. Kunnianhimoinen plan b kuului seuraavasti: julkaisemme tripla-albumin, jonka jokainen osa on oma kokonaisuutensa niin kappaleiden tyylisuunnan, soundien kuin miksaajankin suhteen.
Yhtye hieroi triplalevyään pieteetillä, kunnes realiteetit tulivat vastaan ? triplalevyn teko vaatii luonnollisesti normilevyyn verrattuna triplasti aikaa. Tähän ei kenelläkään ollut mahdollisuuksia. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut aloittaa tyhjästä, sillä yhtyeellä oli takataskussa liuta biisejä, joista saisi erinomaisen kymmenen kappaleen albumin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.