Keskiviikko 12.12.2018
Nimipäivät: Tuovi
Hämeenlinna
Verrattain pilvistä
-1°C
Tuuli: 2 m/s P
 

Maakunnallisen kuljetuspalvelukeskuksen haasteita ratkotaan yhdessä

Kanta-Hämeen kunnat ja kuntayhtymät kilpailuttivat maakunnallisen kuljetuspalvelukeskuksen ja liikennöinnin yhteishankintana Kanta-Hämeen alueelle ja hankintapäätökset tehtiin huhtikuussa 2018. 

Hankintalainsäädännöstä ja liikenteen palveluista annetun lain voimaantulosta johtuen kuljetuspalvelujen hankkiminen toteutetaan tarjouskilpailulla ja vanhaan järjestelmään ei ole paluuta. Maakunnallinen kuljetuspalvelu on ollut toiminnassa heinäkuusta 2018 lähtien.

Maakunnallisesti yhdenmukaisten kuljetuspalvelujen onnistumisen edellytyksenä on, että maakunnassa on yhdenmukaiset kriteerit täyttävät kuljetuspalveluohjeet. Kuljetuspalveluohjeet laadittiin yhteistyössä hankinnassa mukana olevien kuntien ja kuntayhtymien edustajien kanssa.

Hankinnan tavoitteena on eri maksajatahojen matkojen yhdistely ja sen avulla saatavat kustannussäästöt, kuitenkin siten, että asiakkaille taataan laadukkaat kuljetuspalvelut.

Kuljetuspalvelukeskuksen ohjauksessa ovat pääasiassa vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset matkat sekä muut kuin ambulanssilla tehtävät terveydenhuoltolain mukaiset kiireettömät potilassiirtokuljetukset. Kuljetuspalvelukeskus hoitaa asiakaspalvelua, välittää ja yhdistelee eri maksajatahojen matkoja ja jakaa kuljetuskustannukset eri osapuolille maksettaviksi.

Liikennöinti kilpailutettiin siten, että kaikki valintakriteerit täyttävät liikenteenharjoittajat hyväksyttiin ajamaan kuljetuksia. Liikennöintisopimukset on tällä hetkellä allekirjoitettu 105 liikennöitsijän kanssa (150 autoa). Liikennöinnissä maakunnan alue on jaettu osiin, mutta kaikki liikennöitsijät voivat ajaa koko maakunnan alueella.

Hankkeen käyttöönottoprojektin valmistelut aloitettiin heti hankintapäätöksen jälkeen. Käyttöönottoprojektista vastaa Tampereen Aluetaksi.

Hankkeen käyttöönotossa on ollut vaikeuksia puhelinpalveluun, järjestelmään ja uusiin käytäntöihin liittyen, ja palvelu ei vielä ole sopimuksen mukaisella tasolla. Riihimäen seudulla on myös todettu tarve täydennyskilpailutukselle automäärän lisäämiseksi. Täydennyskilpailutus on avoinna 1.10.2018 klo 10 asti.

Palvelussa ilmenneitä ongelmia on ratkaistu yhteistyössä Tampereen Aluetaksin kanssa, ja koko ajan työskennellään aktiivisesti palvelun vakiinnuttamiseksi sovitulle laatutasolle.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.