Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

KONEen kesäkuussa Irma Tonteri

GalleriaKONEessa 27.5. avautuvassa näyttelyssä esittäytyy Irma Tonteri. Hänen näyttelynsä nimi on Maisemasta.

Tonterilta on esillä aivan tuoreita teoksia sekä muutaman viime vuoden aikana valmistuneita teoskokonaisuuksia.

Irma Tonteri: Iso vuori.

Hän käyttää teoksissaan monia eri taidegrafiikan tekniikoita, traditionaalisia sekä uudempia digitaalisia, valokuvaan perustuvia työtapoja.

Yhteistä niille on erilaisten paperilaatujen käyttö ja töiden rakentaminen kokonaisuudeksi tilaan. Teokset käsittelevät näkemistä, havaintoa ja ymmärtämistä.

GalleriaKONEen näyttelyä voi sanoa Tonterin 30-vuotisjuhlanäyttelyksi synnynsijoillaan.

Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli vuonna 1987 Taideakatemian galleriassa Leningradissa. Näyttely on avoinna 20.6. asti.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.