Tiistai 21.11.2017
Nimipäivät: Hilma
Hämeenlinna
Puolipilvistä
0°C
Tuuli: 3 m/s PPI
 

Kauppakeskus Linna myllätään uusiksi?

Kauppakeskus Linnan yrittäjien joukkopako moottoritien katteelle on pakottamassa Hämeenlinnan keskeisen kauppakorttelin kiinteistönomistajat muutoksiin. Niin Veritas, Sponda kuin Vekan perheyhtiökin seuraavat tilanteen kehittymistä tiiviisti ja ovat valmiina reagoimaan yhdessä tai erikseen.

Kiinteistö oy Kopinkulman omistajaperheen edustaja Seppo Vekka ei pelkää keskustan autioitumista Vekka ainakaan Kopinkulman osalta, vaikka esimerkiksi Keskustalossa liiketiloja on paljon tyhjillään.

– Kyllähän tyhjillä tiloilla on taipumus täyttyä. Mutta se on eri asia, onko siellä jatkossa sellaista, mitä hämeenlinnalaiset tarvitsisivat tai haluaisivat. Toisaalta on paljon yrittäjiä, jotka keskustaan mielivät, niin nyt heillekin tarjoutuu siihen mahdollisuus, Vekka sanoo ja jatkaa, että heidän kiinteistössään ei tyhjää tilaa tällä hetkellä ole.

Toriparkin puolesta vahvasti liputtava Vekka käy tiivistä vuoropuhelua jatkuvasti muiden kiinteistönomistajien kanssa ja antaa ymmärtää, että erilaisia toimintamalleja korttelin elinvoimaisuuden varmistamiseksi pohditaan.

Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas omistaa kauppakeskus Linnasta Kasarmikadun päädyn eli Raatihuoneenkatu 14:n, josta ainakin suurin vuokralainen H&M on avaamassa katteelle liikkeen.

Veritas on kiinteistöjohtajansa Peter Karlssonin mukaan hyvin kartalla tilanteen kehittymisestä. Katehankkeen aikataulu tiedetään, ja parhaillaan omistaja pohtii kiinteistön peruskorjausta, jolla entiset Centrumin tilat tehtäisiin uusille vuokralaisille houkuttelevammiksi.

– Olemme avoimia ja tarkastelemme, mihin vanha rakennus taipuu ja mitä kannattaa tehdä. Se on vanha tavaratalo ja kaupalliseksi kiinteistöksi tehty joskus aikoinaan, Karlsson sanoo.

Hän uskoo kiinteistön pysyvän nykylaajuudessaan kaupallisena myös jatkossa. Paikalle voisi tulla jotain muutakin ”keskustaan sopivaa”, mutta tätä Karlsson ei kuitenkaan täsmennä sen tarkemmin.

– Yksinkertaisin ratkaisu olisi, että teemme pientä fiksausta ja löydämme tiloihin korvaavat vuokralaiset. Nyt edetään kuitenkin voimassa olevien vuokrasopimusten mukaisesti.

Myös Linnan keskimmäisestä kiinteistöstä, entisestä Sokoksen talosta on lähdössä joitakin vuokralaisia katteelle. Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda neuvottelee parhaillaan nykyisten ja mahdollisten uusien vuokralaisten kanssa jatkosta.

– Mietimme kiinteistön kehittämistä, mutta lopullisia päätöksiä tehdään kunhan tilanne tarkentuu vuokrasopimusneuvotteluissa. Tarkoitus on pitää kiinteistö kaupallisena, Spondan kiinteistörahastojen asiakkuusjohtaja Joonas Partanen kertoo.

Toriparkkiin Sponda ei ota tässä vaiheessa kantaa. Myös Veritas pitää asian suhteen matalaa profiilia.

Teksti: Pauli Salokangas

1 kommentti

  1. John Lionman:

    Kauppakeskus voisi uudistua kokonaan ja laajentua , koska kauppakeskuksen liiketilat ovat todella pienet. clas ohlson voisi tulla kauppakeskukseen , new yorker ja monia muita liikkeitä mitä pääkaupunkiseudullakin on.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.