Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Kauko Röyhkä Suistolla perjantaina

Kauko Röyhkä on pitkän linjan kirjailija ja rockmuusikko, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan.

Monen kokoonpanon kanssa uransa aikana esiintynyt Kauko Röyhkä kiertää Suomea sooloillen alkuvuodesta 2019. Suiston-keikka on edessä perjantaina helmikuun 1. päivänä.
– Kuopion ja Kalajoen soolokeikoilla kokeilin uutta linjaa: kerroin tarinoita biisien välissä. En ollut treenannnut mitään erityisiä spiikkejä, keksin hatusta jotain kappaleisiin liittyvää. Ihmiset tuntuivat pitävän siitä. Ehkä sain idean Bruce Springsteeniltä, jonka Broadway-shown katsoin Netflixistä, Röyhkä kertoo soolokeikoistaan Facebookissa.
– Tarinankerronta osana mies ja kitara -showta on toimiva konsepti. Ennen vanhaan sanottiin että trubaduuri laulaa, soittaa ja juttelee mukavia. Sellaista pidettiin rokkipiireissä vähän kornina hippien juttuna, mutta nyt teen sitä itsekin. Pitää vain varoa ettei homma mene liian lässyksi.
Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko, ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Röyhkä on kirjoittanut myös muun muassa elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kolumneja ja levyarvosteluita.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.