Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

HPK maksaa poispotkimalleen Kai Rautiolle vielä kaksi kautta

Jääkiekon liigaseura HPK maksaa palkkaa vielä seuraavat kaksi kautta poispotkimalleen Kai Rautiolle. Palkka juoksee Kerhosta, vaikka Rautio teki juuri apuvalmentajasopimuksen KHL:ään.  Nyt tapaukseen ottaa kantaa tähän asti kovin hiljainen HPK:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Hietanen, Vierumäen urheiluopiston toimitusjohtaja.

Maksaako HPK palkkaa ex-päävalmentaja Kai Rautiolle aina ensi kauden loppuun saakka?

Kai Rautio (keskellä) on edelleen HPK:n palkkalistoilla.

Kai Rautio (keskellä) on edelleen HPK:n palkkalistoilla.

Kyllä.

Palkanmaksu ei siis katkea, vaikka Rautio saisi valmentajana töitä esimerkiksi Venäjän KHL:stä?

Me maksamme joka tapauksessa.

Paljonko Rautio-tapauksessa palaa rahaa?

Päävalmentajan palkan verran. Kenenkään palkkatietoja en voi tässä levitellä.

Kysytään toisin sanoin. Kuinka paljon palkkameno rasittaa HPK:n taloutta?

On sillä merkitystä budjetissa. Se on hieman enemmän kuin keskiverto pelaajan palkka.

Miksi HPK teki tällaisen sopimuksen päävalmentajan kanssa?

Sopimus on normaali liigamallin päävalmentajasopimus. Eteenpäin mennään työlakien mukaisesti.

Kuka teki asiassa virheen?

Ei varmaan kukaan. En halua tätä enää vatvoa, koska kaikki on kerrottu. Valitettava tapaus.

Selvittikö HPK huolellisesti Raution taustat, kun häntä oltiin palkkaamassa?

Kyllä.

HPK arvioi siis palkkauksen riskin pieneksi?

Kyllä. Nämä ovat tyhmiä kysymyksiä.

Onko hallitus (tai sinä) harkinnut eroa tapauksen takia?

Ei.

Mitä HPK tapauksesta oppi?

(pitkä hiljaisuus) Sai kokemusta.

Teksti: Markku Peltonen

Kuva: Veli-Matti Pitkänen

2 kommenttia

  1. Ari:

    Olisiko varsinkin pienten Liiga seurojen otettava käyttöön sopimuspykälä…Erotettu valmentaja,pelaaja ottaessaan vastaan uuden valmentaja tai pelaaja sopimuksen edellinen sopimus raukeaa !!

     
  2. Pex.:

    Ari: Kuka osaava valmentaja tai pelaaja ottaisi vastaan sellaisen sopimuksen?

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.