Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Hämeenlinnan purettujen talojen historia tutuksi

Raatihuoneenkatu 11 1930-1940-luvulla.

Hämeenlinnan keskustan purettujen talojen historiaan on mahdollista perehtyä kolmena keskiviikkona, 18.7., 25.7. ja 1.8. kello 17.

Hämeenlinnan keskusta koki suuria muutoksia 1950?1970-luvuilla. Muutaman vuosikymmenen aikana merkittävä osa vanhaa kaupunkikeskustaa purettiin, kun tilalle rakennettiin uusia toimitiloja yrityksille ja asuntoja kaupunkilaisille.

Hämeenlinnan kaupunginmuseon järjestämällä Tuhotut talot, kadonneet kodit -kaupunkikierroksella tutustutaan keskustan purettujen talojen historiaan kaupunginmuseon kuva-arkistosta löytyvien kuvien avulla.

Aluksi tutustutaan Museo Skogsterin Ooh, Hämeenlinna! -näyttelyssä Hämeenlinnan pienoismalliin 1950-luvulta ja kävely päättyy Kumppanuustalon kulmalle.

Kestoa kaupunkikierrokselle tulee reilu tunti. Osallistujilta vaaditaan riittävää liikuntakykyä kulkea ryhmän mukana noin 500 metrin matka. Opastus on yleisölle ilmainen, mutta mukaan mahtuu noin 30 henkeä/kierros. Lisäksi osallistujilla tulisi olla oma älypuhelin tai tabletti mukanaan kuvien katselua varten.

Paikan kierrokselle voi varata ennakkoon Museo Skogsterin asiakaspalvelusta: 03 621 2979 /museoskogster@hameenlinna.fi.

Kierroksella käytettävät kuvat löytyvät osoitteesta http://hmlmuseo.fi/tuhotut-talot/. Sivulta löytyy myös kartta niistä kohteista, joihin kierroksen aikana tutustutaan. Sivuston avulla on siis mahdollista tutustua omatoimisesti Hämeenlinnan keskustan purettuihin taloihin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.