Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Hämeenlinna-Seuran kotiseututekopalkinto Kalvolaan

Hämeenlinna-Seuran kotiseututeko-palkinto 2016 on myönnetty Kalvolan kotiseututoimijoille.  Hämeenlinna-Seura ry haluaa vuosittain muistaa tahoja, jotka ovat ansiokkaalla tavalla tehneet työtä hämeenlinnalaisuuden ja hämeenlinnalaisen elämäntavan hyväksi. Kotiseututeot voivat liittyä esimerkiksi rakennettuun ja luonnonympäristöön tai kulttuuriperinnön vaalimiseen ja uusintamiseen.

Vuonna 1950 perustettu Kalvola-Seura toimi aluksi vain kymmenen vuotta, mutta toiminta hiipui. Yhdistys heräsi uusin voimin eloon vuonna 2010, jolloin Hämeenlinnan kaupunki myös luovutti kirkon tuntumassa sijaitsevaan jyvämakasiinin perustetun kotiseutumuseon Kalvola-Seuran hoitoon.

Vuonna 2016 Kalvola-Seura julkaisi ensimmäisen oman kotiseutulehtensä. Museo- ja julkaisutoiminnan jatkaminen ja muukin aktiivinen yhdistystoiminta on omiaan säilyttämään ja jatkamaan Kalvolan kotiseutuhenkeä. Siksi Kalvola-Seuran toimijat palkitaan vuoden kotiseututeosta.

Vuoden 2016 kotiseututeko-kunniamaininta on myönnetty Luonto ja vesi -juhlavuoden valokuvauskilpailun toteuttajille ja kilpailuun osallistuneille valokuvaajille. Hämeenlinnan kaupunki ja Kylistä pitäjiin -hanke järjestivät Luonto ja vesi -teemavuoteen 2016 liittyvän valokuvauskilpailun. Kilpailu kannusti hämeenlinnalaisia ilmaisemaan rakkauttaan kotiseutuunsa kuvallisen ilmaisun keinoin.

Kilpailuun osallistui yhteensä 1.057 valokuvaa, joissa kotiseutu näyttäytyy monipuolisesti eri vuodenaikoina. Kilpailu ja etenkin kuvia lähettäneet kaupunkilaiset ansaitsevat kotiseututeko-kunniamaininnan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.