Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Eteläkadulta kuuluu ”EI”

Engelinrannan osayleiskaava ei tule menemään läpi heittämällä eikä esiteltyjen visioiden mukaisesti, mikäli se on Eteläkadun varrella olevista taloyhtiöistä kiinni.

Viiden kerrostaloyhtiön hallitukset ovat sitä mieltä, että kaavaa on valmisteltu vastoin maanrakennuslakia – kuulematta heitä maanomistajia.

Kaupungille elokuussa jätetyn lausunnon henki enteilee valitusta hallinto-oikeuteen.

– Valitus voi johtaa siihen, että koko kaavoitusprosessi pitää aloittaa alusta, sanoo Eteläkatu 10:n hallituksen puheenjohtaja ja taloyhtiöiden puhemies Pentti Viljakainen, joka on ammatiltaan juristi.

Eteläkadun taloyhtiöt eivät halua ?Berliinin muuria? näköesteeksi. Yhtiöt pitävät koko Engelinrannan kaavoitusprosessia rakennuslain vastaisina, sanoo taloyhtiöiden puhemies Pentti Viljakainen. 

Eteläkadun taloyhtiöt eivät halua ?Berliinin muuria? näköesteeksi. Yhtiöt pitävät koko Engelinrannan kaavoitusprosessia rakennuslain vastaisina, sanoo taloyhtiöiden puhemies Pentti Viljakainen.

Kolmisivuisessa lausunnossa on kauttaaltaan tormakka sävy. Viljakainen syyttää kaupunkia ylimielisyydestä ja sanoo sen rikkoneen maanrakennuslakia.

– Maanomistajille ja niille, joihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, pitää olla mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti ja suullisesti mielipiteensä asiasta.

– Tämän kaupunki määrätietoisesti esti ja estää edelleen meille osallisille.

– Tiedotus meille maanomistajille alkoi varsin vastentahtoisesti vasta, kun taloyhtiömme viime kesänä alkoivat esittää kysymyksiä ja pyytää tietoja. Sitä ennen ei kirjeen kirjettä, ei soiton soittoa.

Yleisötilaisuuksia Engelinrannasta on toki järjestetty, mutta se ei Pentti Viljakaisen mukaan riitä.

– Näistä yleisötilaisuuksia järjestäneet ovat lehtijutuissa kommentoineet, että paikalla oli taas samoja vanhoja ihmisiä. Aikamoista ikärasismia ja nonchaleerausta.

– Me keskustassa asuvat ikäihmiset olemme kuitenkin itsellisiä, täysivaltaisia ja täysipäisiä kaupunkilaisia. Katsomme Eteläkadulla jopa olevamme Engelinrannan asumisen asiantuntijoita.

Eteläkadun hallitusten lausunnossa annetaan osviittaa, mitä ne eivät ainakaan halua Engelinrannassa nähdä ja mille ?peukutetaan?.

– Emme halua mitään Berliinin muuria tuohon rantaan. Talot saisivat olla enintään 4-kerroksisia ja nykyinen Hämeensaaren aluekin pitäisi tehdä puistoksi -jopa huvipuistoksi, Pentti Viljakainen suomentaa.

Ja lopuksi:

– Annetaan kaupunkilaisten äänestää ja ruvetaan toteuttamaan sitten parasta vaihtoehtoa.

Ensin pitää kuitenkin esitellä vaihtoehdot.

 


 

1 kommentti

  1. ulla turpeinen:

    Muutimme Helsingistä Hämeenllinnaan pari vuotta sitten. 60 vuotta Hgissä asuneena katson monia asioita pyörein silmin.
    Yksi ihmetyksen aihe on Engelinrannan pilaaminen. Kaunis rauhallinen paikka, jossa silmä lepää, lukuunottamatta vanhaa pallohallia ja HKR:n rakennuksia. ym. vastaavaa sekasotkua. Liian pienen ja romahtavan uimahallin tilalle voisi rakentaa nykyaikaiset tarpeet ja mitat täyttävä uintiurheiluhalli – vesiliikunta halli. Uimahalli on liikuntapaikka, jonka kapasiteetti ei riitä hämeenlinnalaisten tarpeisiin, eniten käytetty liikuntapaikka kaupungissa=vauvasta vaariin. Kun uusi uintiliikuntapaikka on saatu valmiiksi, voi nykyisen rapis-
    tuneen ja aikansa ohi ajaneen hallin purkaa. Asiasta toiseen halli on ainoa maassamme, jossa saa uida pitkissä epähygienisissä shortseissa. Muualla maassa ei onnistu ja huolen pitää asiasta kaupungin terveys-tarkastus. Onko sellaista Hämeenlinnassa?

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.