Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

The Sounds ja Beatmakers yhteisturneelle

The Sounds ja hämeenlinnalainen Pekka Tiilikainen & Beatmakers suuntaavat ensi vuoden puolella yhteiskeikoille jotka soivat teemalla Emmaa etsimässä.

Hämeenlinnassa Emmaa etsimässä-yhteiskeikka nähdään huhtikuun puolivälissä Suisto-klubilla.

Ajatus yhteisistä keikoista syntyi heinäkuun puolivälissä kun yhtyeet kohtasivat Shake*18-tapahtumassa Keski-Suomessa.

Vuonna 1961 perustettu The Sounds lienee merkittävin suomalainen rautalankayhtye, joka toimi esikuvana lukemattomille aikalaisilleen. Sellaiset hitit kuin “Emma” ja “Mandschurian Beat” kuuluvat yhä useimpien rautalankayhtyeiden ohjelmistoon.

Pekka Tiilikainen & Beatmakers on tehnyt pitkän, jo 30 vuotta kestäneen uran suomalaisen rautalankabeatin parissa. Yhtye palasi usean vuoden keikkatauolta syksyllä 2016 ja on viime vuosina keikkailut myös maamme rajojen ulkopuolella.

Kuvat: Aki Schadewitz.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.