Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

RESKA-TYTTÖ: Jenna Holma kisaa nyt Hymytytön tittelistä

Vuoden 2016 Reska-tyttö Jenna Holma on syntyjään maatilan tyttö Hausjärveltä. Viimeksi kuluneet pari vuotta Hyvinkäällä asunut lähihoitaja kertoo, että yksi syy osallistua kuvauksiin ja kilpailuihin on näyttää esimerkkiä siitä, että koulukiusaamisestakin voi selvitä ja saavuttaa omia tavoitteitaan.

Jenna Holma, 23, aloitti valokuvamallin työt neljä vuotta sitten. Missi- ja mallikisoissa hän on tehnyt ensiesiintymisensä tänä vuonna.

Jenna Holma, 23, aloitti valokuvamallin työt neljä vuotta sitten. Missi- ja mallikisoissa hän on tehnyt ensiesiintymisensä tänä vuonna.

? Reska-tyttökisa oli toinen kilpailuni ja kuvauksia olen tehnyt enemmänkin. Se oli joskus haave, jonka toteuttamiseksi otin selvää asioista netin kautta ja lähdin vain mukaan. Aina siihen on kyllä kannustettukin, Jenna kertoo.

Alku on ollut lupaava, sillä ennen valintaansa Reska-tytöksi Jenna oli Miss Forssa -kilpailun kolmonen. Hän sanoo esillä olon ja pärjäämisen tuoneen itseluottamusta takaisin.

? En tiedä miten, mutta haluaisin olla puolestapuhuja koulukiusatuille, koska itselläni on samaa historiaa.

Jenna sanoo etsivänsä hieman kateissa ollutta treenimotivaatiota. Siinä sivussa hän on ehdolla vuoden 2017 Hymytytöksi.

Jenna sanoo etsivänsä hieman kateissa ollutta treenimotivaatiota. Siinä sivussa hän on ehdolla vuoden 2017 Hymytytöksi.

Jenna työskentelee Hyvinkäällä lähihoitajana ja tekee tuurauksia myös kuntosalilla. Kaupunki on hänelle ennestään tuttu isovanhempien asuinpaikkana.

Haastattelun jälkeen Jennan suunta käy treeneihin.

? Salilla käyn silloin tällöin. Motivaatio on viime aikoina ollut vähän hukassa, mutta eiköhän se tästä. Myös kalastusta on tullut harrastettua.

Jennaa voi marraskuun loppuun asti äänestää Vuoden 2017 Hymytytöksi.

? Haen myös Miss MP -kisaan, Jenna kertoo.

Jenna Holma ei omien kokemustensa perusteella allekirjoita käsityksiä siitä, että missi- ja mallikisat olisivat lähinnä keskinäistä selkäänpuukottamista.

? Molemmissa kisoissa missä olen ollut mukana, olen saanut kavereita ja kilpakumppanit ovat olleet tosi mukavia.

Juha Reinikainen

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.