Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Puolustusvoimien juhlakonsertti keräsi väkeä Linnanpuistoon

Konsertti keräsi hyvin porukkaa linnanpuistoon.

Torstaina 7.6. oli Linnanpuistossa Puolustusvoimien 100-vuotiskiertueen konsertti.

Ilmavoimien soittokunnan päällikkökapellimestari Juha Ketola kertoi, että kiertueen idea lähti siitä, että he tekivät yhteistyönä konsertin Club for five:n kanssa ja siitä alkoivat muovata pientä kesäkiertuetta.

Konsertti oli kasattu kahden päivän kovalla harjoittelulla ja sovitukset olivat tilattu jo etukäteen eri sovittajilta.

Tapahtuma keräsi hyvin porukkaa, koleasta ilmasta huolimatta.
Jussi kertoi tulevansa, joka vuosi kuuntelemaan ja nauttimaan Puolustusvoimien kiertueen soittoa.

– Tänä vuonna on ollut paras, mitä on tähän saakka kerinnyt kuulemaan, Jussi kertoi.

Illan aikana esiintyi myös Diandra ja Kaartin soittokunta sekä
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Showband.

Ira-Anna Suomalainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.