Tiistai 19.02.2019
Nimipäivät: Eija
Hämeenlinna
Pilvistä
2°C
Tuuli: 3 m/s P
 

Nummen Eränkävijät haluaa lisää lapsia ja aikuisia mukaan partiotoimintaan

Hämeenlinnalainen partiolippukunta Nummen Eränkävijät järjestää eskari- ja alakouluikäisille suunnatun puukonkäsittelykurssin Tervaniemen kodalla Loimalahdessa lauantaina 16.2. kello 10–14.

Kurssi toimii niin sanotulla Non-Stop –periaatteella, eli ryhmiä muodostetaan sitä mukaa, kun oppilaita saapuu. Järjestäjien toiveena kuitenkin on, että paikalla ollaan viimeistään kello 13. Tapahtuman tavoitteena on paitsi puukon käsittelyn harjoitteleminen, myös saada uusia lapsia ja aikuisia mukaan partiotoimintaan.

Lisää partiotapahtumia on tiedossa, sillä Esikoulujen partioviikolla 22.–28.4. mukaan ilmoittautuneet eskarit saavat SP:ltä käyttöönsä partion materiaalipaketin, jonka avulla lapset voivat tutustua partioon ja saada vinkkejä toimintaan.

Viikon aikana eskarilaiset kokeilevat uusia asioita ja liikkuvat luonnossa. Jokainen lapsi saa oman tehtäväkortin, johon kerätään tarroja ja viikon päätteeksi lapset palkitaan Partioviikko-rintamerkillä. Nummen Eränkävijät osallistuu tähän vierailemalla eskariryhmissä kertomassa partiotoiminnasta.

Partiotoiminta on muuttunut paljon viimeisen vuosikymmenen aikana. Enää toimintaa ja retkiä eivät pyöritä 15-vuotiaat yksin. Aikuiset ovat vahvasti läsnä ja mukana edistämässä partion kasvatustavoitteita. Kasvatustavoitteissa on neljä näkökulmaa: suhde itseen, toisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön.

Aikuisia tarvitaan partiotoiminnassa monenlaisissa tehtävissä, autonkuljettajasta leirin johtajiin, muonitusvastaavasta puhumattakaan. Hämeenlinnan alueella on aikuisille partiolaisille tarjolla monenlaista toimintaa ja sitä kehitetään jatkuvasti yhteistyössä seurakunnan sekä muiden alueen partiolippukuntien kanssa.

Nummen Eränkävijät järjestää keväällä 2019 Tervetuloa partioon -koulutuksen uusille aikuisille partion ja Nummen Eränkävijöiden perusteisiin. Partiossa kukaan ei ole koskaan yksin, vaan koloillat ja tapahtumat suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä, joten vastuu ja työ jakautuvat aina useammalle. Aikuiset ovat tervetulleita myös ilman, että ottaa vastaan erityisiä tehtäviä tai vastuuta.

Koulutus alkaa keskiviikkona 20.3. ja se koostuu viidestä vajaan kahden tunnin mittaisesta tapaamisesta sekä yönyliretkestä. Kurssilla käsiteltäviä asioita ovat kasvatustavoitteet, retkien järjestäminen, viestintä, ensiapu, maastossa yöpyminen sekä varustehuolto.

Koulutus antaa perusteet partiosta ja toiminnasta partiossa. Koulutuksen päätteeksi osallistujat saavat kurssitodistuksen, antavat partiolupauksen ja kaulaan kiedotaan Nummen Eränkävijöiden partiohuivi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.