Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Naisvoimaa Panssariprikaatissa

Talviväreihin maalatun Leopard 2 Marksman -ilmatorjuntapanssarivaunun ääni jylisee Parolannummen Panssariprikaatin vaunuhallin pihalla, kun vaunu peruutetaan ulos koulutusta varten. Marksman-vaunun ajajan paikalta nousee ulos hämeenlinnalainen 22-vuotias Heini Teräsvalli, joka suorittaa naisten vapaaehtoista asepalvelusta Panssariprikaatissa.

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus on ollut mahdollista vuodesta 1995 asti ja suomalaiset naiset voivat hakea asepalvelukseen 18?29-vuotiaina. Palvelukseen voi hakea suoraan aluetoimiston kautta joka vuosi 1. maaliskuuta mennessä.

Panssariprikaatissa aloittaa vuosittain vapaaehtoisen asepalveluksen joitain kymmeniä naisia. Heini sai ensimmäisen idean asepalvelukseen hakeutumisesta isältään, joka teki pitkän sotilasuran Puolustusvoimissa. Alustavan päätöksen palvelukseen hakeutumisesta hän teki lukion toisen vuoden aikana, kun opinto-ohjaajan kurssilla oli Puolustusvoimissa palvelevia naisia esittelemässä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen mahdollisuuksia.

Naisilta odotetaan tekemisen meininkiä

Puolustusvoimissa kohtelu varusmiesten ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten välillä on tasa- arvoista. Teräsvallin mukaan henkilökuntaa selvästi kiinnostaa, että naisilla palvelus lähtee käyntiin hyvin ja kaikki on kunnossa.

Naiset sijoitetaan poikkeuksetta kasarmioloissa muiden naisten kanssa yhteiseen majoitukseen ja esimerkiksi saniteetti- ja pesutilat ovat naisille omat. Naisilta odotetaan usein vapaaehtoisuuden takia suurempaa motivaatiota ja tekemisen meininkiä.

Teräsvalli korostaa muiden naisten kanssa syntynyttä ryhmähenkeä:

? Samassa tuvassa asuvat naiset ovat verrattavissa perheenjäseniin. Palvelus on kaikille haastavaa, mutta kaikkea ei tarvitse jaksaa yksin. Oletin palveluksen olevan naisena fyysisesti rankempaa, kuin se lopulta on.

Panssariprikaatissa Teräsvalli kertoo viihtyneensä erittäin hyvin.

? En tiedä voiko täällä viihtyä muuten kuin hyvin. Olen tyytyväinen, että pääsin Parolannummelle suorittamaan palvelusta, koska tiesin haluavani suorittaa palvelukseni panssarivaunujen kanssa. Panssariprikaati on myös lähellä kotiani.

Ensimmäinen nainen

Teräsvalli astui palvelukseen viime vuoden heinäkuun saapumiserässä päivämäärällä 4.7. Kaikille yhtenäisen peruskoulutuskautensa hän kävi läpi Helsingin Ilmatorjuntarykmentin toisessa ohjusilmatorjuntapatterissa.

Marksman-vaunujoukkueeseen hakemisesta Heini sai kipinän peruskoulutuskauden aikana ensimmäisen ampumaharjoituksen aikana Hätilän harjoitusalueella, kun kyseisestä vaunusta pidettiin uusille alokkaille esittely.

Aluksi oli epäselvää valittaisiinko naisia kyseisen vaunun kurssille, joten Heini palvelustovereineen päätti ottaa selvää mahdollisuudesta päästä koulutukseen. Vastauksen ollessa myöntävä Heini päätti hakea kurssille koulutukseen.

Alkusyksystä alkanut vaunukurssi on ensimmäinen laatuaan, joka järjestetään kyseisen vaunun uudella versiolla. Uusi Marksman on rakennettu Leopard 2 -alustalle. Aikaisemmin Marksman-vaunukurssit on järjestetty vanhemmalla versiolla, jonka alustana on venäläinen T-55 -panssarivaunu.

Teräsvalli on ensimmäinen Leopard ? alustaista ilmatorjuntapanssarivaunua Suomessa kuljettava nainen ? tästä on naisten hyvä jatkaa!

Leopard 2 Marksman -ilmatorjuntapanssarivaunu painaa taisteluvalmiudessa 51 tonnia. Vaunun huippunopeus maantiellä on 72km/h. Aseistuksena vaunussa on kaksi 35 mm tykkiä, joilla voidaan ampua sirpalekranaatteja tai panssaritorjuntaan tarkoitettuja ammuksia. Vaunuissa on myös omat tutkat, joita pystytään hyödyntämään itsenäisesti ilmatilan valvonnassa.

Panssariprikaatissa on kerrallaan koulutuksessa yksi Marksman ? vaunujoukkue, joka koostuu kolmesta vaunusta. Yhden vaunun miehistöön kuuluu kolme henkilöä: vaununjohtaja, ampuja ja kuljettaja.

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta saat lisätietoa Puolustusvoimien verkkosivuilta.

Teksti: PSM Otto Turkki, kuva: PSM Atte Mäkinen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.