Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Kulttuurirahaston Hämeen rahasto jakoi yli puoli miljoonaa

Helsingissä sekä Hämeenlinnan Hauholla asuva Anna-Maria Vilkuna on tehnyt ansioitunutta ja ainutlaatuista työtä Hämeen historian parissa, kiittelivät palkitsijat. Kuvaaja: Vilja Tamminen.

Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto jakoi perjantaina 12.5. Hämeenlinnan Vanajanlinnassa pidetyssä vuosijuhlassaan vuoden 2017 apurahat. Kaikkiaan tukea myönnettiin 570.000 euroa 37 kantahämäläiselle tiede- ja taidehankkeelle. Lisäksi palkittiin filosofian tohtori Anna-Maria Vilkuna 10.000 euron palkinnolla.

Hämeen rahasto sai tämän vuoden hakuaikana yhteensä 277 hakemusta. Hakemusten yhteenlaskettu rahamäärä oli 4,2 miljoonaa euroa. Kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti fil. tohtori Pirjo Yli-Hemmingin Kasvien fosforin saatavuutta edistävien mikrobien kokeellisen tutkimuksen, jota rahasto tukee 33.000 eurolla.

Toiseksi kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti yhteiskuntat. tohtori Jaana Minkkisen Vertaileva tutkimus huonon kouluviihtyvyyden syistä Suomessa käsittelevä post doc -tutkimus (28.000 euroa).

Myönnetyistä apurahoista noin 66 prosenttia jaettiin tänä vuonna taiteelle ja 34 prosenttia tieteelle. Eri alojen väitöskirjatyöskentelyjä tuettiin 10 apurahalla. Myönnettyjen apurahojen sukupuolijakauma oli naiset 58 % ja miehet 42 %. Apurahan saajien keski-ikä oli 30 vuotta. Keskimääräinen myönnetty apuraha oli noin 15.000 euroa.

Hämeen rahasto pyrkii mahdollisimman suuriin apurahoihin, jotka mahdollistavat keskittyvän työskentelyn niin tieteessä kuin taiteessakin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.