Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Hauholla kokeillaan kesätyöllistämistä uudella konseptilla

Hauhon Säästöpankkisäätiö on päättänyt panostaa tänä kesänä oman kylän nuoriin. Yhteistyössä Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen nuorten työpajatoiminnan kanssa on suunniteltu pilottiprojekti, jossa 10 hauholaista nuorta saa työpaikan viikoksi.

Jukka Pietilä, Arto Mäkinen, Simo Vainionpää ja Lea Lahti odottavat mielenkiinnolla, että minkälaista sisältöä ikiOMAtyöpaikka -teepaidan sisällölle Hauholta löytyy. Kuva: Susanna Mattila

Kesätyöhön otetaan hakemusten perusteella viisi nuorta töihin viikolle 23 ja saman verran viikolle 24. Tukikohtana toimii Hauhon nuorisotila, johon kokoonnutaan aamulla. Työaika on 9?14. Työllistämisen kohteeksi on valittu vaikeimmin työllistyvät, eli 15?17 -vuotiaat.

?  Ennen vanhaan mentiin naapuriin peltotöihin, mutta enää ei seurakunnallakaan ole mahdollisuutta tarjota kesätyötä. Mansikkatilat taitavat olla ainoita mahdollisuuksia tämän ikäisille, pohtivat Arto Mäkinen 4H:lta ja Lea Lahti Hauhon Oma Säästöpankista.

Nuorten työllistämisprojektilla ikiOMAtyö on kaksi tavoitetta. Osa työpäivästä käytetään työelämävalmennukseen, osa konkreettisen työn tekemiseen.

? Tavoitteena on entistäkin viihtyisämpi Hauho, eli jonkinlaisia ympäristönhuoltoon liittyviä tehtäviä nuorille annetaan. Yleistä siisteyttä, roskien siivoamista, uimarantojen kunnostamista ja istutuksien tekemistä. Hauho-Seuran kanssa on jo keskustelut, että Martti Skytten patsaan ympäristöä voitaisiin kunnostaa Hauhon juhannusjuhlaa varten, Arto Mäkinen kertoo.

Sopivia työkohteita voi myös esittää Arto Mäkiselle. Nuoria ohjaa työpajatoiminnan työnsuunnittelija Simo Vainionpää sekä mahdollisesti 4H-yhdistykselle palkattava ohjaaja.

Idea nuorten työllistämisprojektista syntyi Hauhon Säästöpankkisäätiön hallituksessa, kun mietittiin mihin säätiölle kertynyttä ylimääräistä rahaa voitaisiin käyttää.

? Meillä on tällainen positiivinen ongelma, että rahaa kertyy. Hyviä hankkeita ei kovin paljon ole, ja usein niissä on se ongelma että miksi tukea vain yhtä tahoa, kun tarvitsijoita on paljon, kertoi idean taustasta Hauhon Säästöpankkisäätiön hallituksen jäsen Jukka Pietilä.

Oma Säästöpankin ja 4H-yhdistyksen kesätyöläiset tunnistaa yhtenäisistä lippiksistä, teepaidoista ja huppareista. Kuva: Susanna Mattila

Oma Säästöpankilla on Oma onni -verkkoympäristö, jossa peruskouluikäisille opetetaan taloudellista ajattelua. Hauholla Hamkin opiskelijat ovat käyneet yhteiskoululla puhumassa koululaisille taloudesta. Oma onnessa voi muun muassa pelata pelejä, joissa pääsee eteenpäin, kun on ymmärtänyt talouteen liittyviä asioita.

Oma onni -oppimisympäristö toimi lähtökohtana, kun Hauhon Oma Säästöpankissa mietittiin käyttökohdetta 5000 euron potille.

? Valtuuston jäsenten kanssa pohdimme asiaa ja siellä tuli idea kesätyöpaikoista. Seuraavaksi tuli heti Mäkisen Arto mieleen, joten pyysimme häntä ja Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistystä yhteistyökumppaniksi, kertoo Lea Lahti.

Arto Mäkinen lähti mukaan mielellään, sillä toiminta sopii hyvin nuorten työpajatoiminnan oheen. Tärkeässä roolissa on työhön oppiminen ja työelämävalmennus.

? Monelle tämä on varmasti ensimmäinen työpaikka, Mäkinen toteaa.

Kun ensimmäiset työviikot on Hauholla toteutettu, muut Oma Säästöpankin konttorit voivat vapaasti kopioida ideaa omilla paikkakunnillaan.

? Tällaista ei ole aiemmin kokeiltu. Parhaimmillaan viiden nuoren työporukasta muodostuu ryhmä, joka työskentelee yhdessä, Mäkinen pohtii.

Hauhon Säästöpankkisaatiön, Oma Säästöpankki Oyj:n ja Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen työpajatoiminnan kesätyöpaikkaa voi hakea 15?17-vuotias hauholainen nuori lähettämällä sähköpostia Arto Mäkiselle tai kirjeellä. Hakijoiden toivotaan olevan reippaita tekijöitä. Hakemukselta toivotaan, että se on vaikuttava, vetoava ja vapaamuotoinen. Hakuaikaa on 27.4. saakka.

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.