Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Beatmakers jatkaa rautalankavientiään

Kuva: Iain Blacklaw (Lakeside Country Club 23.9.2017)

Syyskuun lopulla ensimmäiselle Euroopan keikalleen matkannut Pekka Tiilikainen & Beatmakers jatkaa “rautalankavientiään”.

Tällä kertaa vuorossa on Hollanti ja siellä Tilburgin kaupungissa 28.10. vietettävä Cliff Richard & The Shadows Meeting.

Välittömästi Englannin keikan jälkeen yhtye sai tiedon, että on noussut tapahtuman pääesiintyjän asemaan. Palaute Englannin keikasta olikin erinomaista.

Keikkailun lomassa ollaan myös jatkamassa uuden levyn äänityksiä. Uutta materiaalia on luvassa ensi vuoden puolella. Tuleva levy tulee myös olemaan yhtyeen ensimmäinen englanninkielinen julkaisu, toinen puoli levystä on laulettua materiaalia ja toinen instrumentaalia.

Keikkailua on tarkoitus jatkaa rauhalliseen tahtiin, uudelleen syttynyt kipinä halutaan bändin mukaan säilyttää.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.