Tiistai 19.02.2019
Nimipäivät: Eija
Hämeenlinna
Pilvistä
2°C
Tuuli: 4 m/s P
 

Hämeen Taidepalkinto Tapani Baggelle ja takinkääntöviikolle

Kirjailija Tapani Bagge ja Mallusjoen takinkääntöviikot saivat Hämeen vuoden 2015 taidepalkinnon. Hämeen taidetoimikunta palkitsi ansioituneen hämeenlinnalaisen kirjailijan Tapani Baggen ja suositun musiikkitapahtuman Mallusjoen takinkääntöviikon. Baggen vaikutus Hämeenlinnan kulttuurielämälle ja tunnettuudelle on ollut merkittävä jo yli 20 vuotta. Mallusjoen takinkääntöviikko on järjestetty sekin yli 20 kertaa.

Tapani Baggen laaja, yli 90 teosta sisältävä kirjallinen tuotanto kattaa kaikki kirjoittamisen osa-alueet lasten- ja nuortenkirjallisuudesta rikoskirjallisuuteen. Bagge on asunut Hämeenlinnassa vuodesta 1989 lähtien ja vaikuttanut paikkakunnan kulttuurielämään vahvasti sekä esiintymällä ahkerasti että esittelemällä kirjoissaan Hämeenlinnaa tapahtumien miljöönä.

Hän on myös opettanut kirjoittamista ja siten ollut osaltaan kasvattamassa uutta, nousevaa kirjailijasukupolvea. Aikaisemmin Bagge on palkittu muun muassa seuraavilla palkinnoilla: 2005 Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinto koko tuotannosta ja Arvid Lydecken -palkinto lastenkirjasta Kylässä, 2006 Pertsa ja Kilu -palkinto nuortenkirjatuotannosta, 2007 Vuoden johtolanka -palkinto rikosromaanista Musta taivas, 2013 Hämeenlinnan kulttuuripalkinto. Lisäksi hän on ollut Finlandia Junior-ehdokkaana 2010 sekä Sarjakuva-Finlandia –ehdokkaana 2008.

Orimattilan Mallusjoen maalaismaisemassa on järjestetty takinkääntöviikkoja jo vuodesta 1992. Tämä musiikkifestivaali järjestetään vuosittain Nuorisoseurantalolla heinä-elokuun vaihteessa ja tapahtuma päättyy torvisoittokunnan säestämiin tanssiaisiin.

Takinkääntöviikkojen taustalla on Mallusjoen nuoriseura ry, erityisesti Sirkku ja Kyösti Kyrö. Vapaaehtoistyötä tapahtuman eteen tekee suuri joukko muitakin kyläläisiä ja talkoilla mukana olevia ammattimuusikoita, yhteensä noin 100 henkeä. Nuorisoseura on toiminut vuodesta 1902 ja torvisoittokunta jo ennen sitä.

Hämeen taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka muun muassa päättää alueensa taidepalkinnoista. Palkinnot maksetaan veikkausvoittovaroista.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.