Sunnuntai 24.09.2017
Nimipäivät: Alvar, Auno
Hämeenlinna
Selkeää
8°C
Tuuli: 1 m/s I
 
maritan-kamerasta

Tähän blogiin laitan valokuvakertomuksia niistä aiheista, jotka minua itseäni kiinnostavat. Valokuvausta olen harrastanut jokusen vuoden ja aloittaen pokkarilla 2009, siitä sitten siiryin superzoomin kautta järjestelmäkameraan, jolla olen nyt kuvannut keväästä 2011 lähtien.

Kuvaleikkejä

Kuvankäsittely antaa lähes rajattomat mahdollisuudet kuvan muuttamiselle. Muokattavaksi kuitenkin tarvitaan kuva, joten ei niitä valokuvaustaitoja voi unholaan heittää, vaikka oppisi kuinka taitavaksi kuvankäsittelijäksi. Itse olen aivan noviisi kuvankäsittelyssä, mutta silti nämä kuvaleikittelyt tähän laitan.

Reunat sumennettu puu

Perinteiseltä kuvankäsittelyltä näyttävä kuva.

Puu siirretty kesään

Syksy ja kesä samassa kuvassa

Puu muokatussa taustassa

Erilainen tausta

Puuniemeke käsittelemätön

Tämä kuva on sitten suoraan kamerasta.

Marita Pekkarinen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.