Tiistai 21.11.2017
Nimipäivät: Hilma
Hämeenlinna
Puolipilvistä
0°C
Tuuli: 3 m/s PPI
 
Lissu

Lispetti Jormanainen

** Uranainen, aina vähän kuusessa. * Kun kiire on kova, ehtii silti syödä korvapuustin. * Oikeinkirjoitussäännöt ja pedanttisuus ovat yliarvostettuja asioita. Tärkeintä on elää ja voida hyvin, ja näinhän me teemme!

Hirveä hirvi

Pirkka-Pekka sanoi; hirvittää ja porottaa yhtä aikaa. Sellainen fiilis mulla nyt on. Huomasin jo jouluaattona tehneeni kammottavan virheen.

Vein isälleni, tuolle kaikkien Sakareiden sankarille, lahjaksi jättimäisen pakastetun hirvenpaistin.

Mies metsästää enkä minä aina jaksa jalostaa kaikkea saalista. Viimeksi sain aikaan useamman palovamman käteen.  Kajsa vähän auttoi (astui auttavaan kehään noin kilon kohdalla), koska saalis oli saavillinen lihaa.

Sen jälkeen, kun olin vienyt Sakarille pakastetun paistin, olen saanut puhua hirvenlihasta ainakin kolme tuntia puhelimessa.

– Perkele muistin, että Nurmijärvellä on yksi savustamo. Vänskän Rane toi mulle sieltä poronpaistia 70-luvulla ja oli pirun hyvää. Vienkö sinne?

– Ihan hyvä idea, mutta jaksatko sä syödä monta kiloa savulihaa?

Sakari kertoi naapurin sanoneen hirvenlihan olevan kuivaa. Kait nyt kaikki paisti on kuivaa, paitsi kinkku, vaikka minä sain valmistettua sangen kuivan version jouluksi. Lohdutin isää, että asennoituu hirveen kuten naudanlihaan.

Sakari soitti myös Kajsalle kysyäkseen reseptejä. Tyttöhän on lihansyöjien ykkönen ja kokkaa ihania kastikkeita uunissa. Nytkin teki venäläistä, smetanassa haudutettua erittäin mausteista ja suolakurkkuista versiota, samoin välimerellistä yrtteineen, intialaista sekä kiinalaismausteista pataa.

– Pitääkö tämä sulattaa? Sakari aloitti puhelun.

– Juu, aivan kuten kaikki muukin pakastettu..

Sen verran minäkin osaan! Jihuu!!

– Joo, katos kun toi emo, joka kutoi mulle ne sukat, lupasi tulla vähän jeesailemaan. Mutta piru, pitäisi laittaa ne jääpalloilijan pohkeet peittävät sukat sitten jalkaan kohteliaisuussyistä.

Siis kuvio meni niin. Sakaria kutittaa kaikki villainen tai turkis, mutta hän oli sen unohtanut. Unohtanut, vaikka iso show tuli Nikita-hatusta heti jouluaattona. Sakari oli käynyt hakemassa sen Tallinnan Stockmannilta toissa talvena. Sitä ei voinut pitää, koska se kutitti niin saatanasti.

– Tunnetko sä ketään köyhää, jolle se sopisi? Sakari touhotti puhelimessa.

Hän olisi antanut sen Miehelle, mutta siinä kohtaa ajattelin kuunnella hälytyskelloja, jotka soivat voimallisesti päässäni ja kieltäydyin. Jotenkin ne kuitenkin vaimenivat, koska olin joulumielellä. Ajattelin, että pääsen vähemmällä, kun kerron Miehen mielellään pitävän Nikita-hattua (mikä se oikein edes oli??) lumitöissä. Juu, näin oli, ja vastasin:

– En mä tunne kuin Ossin. Sehän on köyhä, koska mä tuhlaan sen kaikki rahat..

Heittoni oli tarkoitettu vitsiksi, keventämään tunnelmaa. Ei uponnut.

Tekstareiden ja kaiken muun säädön (hattu postiin, mutta lähin posti on taksimatkan päässä> postissa huomaa, että hattu onkin Kaltsun autossa> Kaltsu menee seuraavana päivänä postittamaan> Nikita-hattu saapuu> avaan tupakansavuisen lähetyksen ja vihdoin tiedän, millainen on Nikita-hattu. Sellainen korvaläpällinen ja tämä sattuu olemaan tekokuitua).

Lihansulatuksen ja uuden emon vierailun välissä Sakari on ehtinyt soittaa Miehelle ja tarjota käyttämättömiä sukkiaan hänelle. Isä oli kokeillut ja todennut niiden kutittavan. Mies valitsi ns. pienemmän riesan tien eikä kieltäytynyt sukkalähetyksestä, joten ongelma oli ladattu. Sakari ei voi pyytää emoa pilkkomaan lihaa, vaikka harkitsi puhelussa Miehelle, josko tämä voisi lähettää postissa sukat takaisin, mutta pyörsi ajatuksensa, koska keksi helpomman ratkaisun.

Joten: lähes kuukauden kuluttua Sakari on selättänyt ongelman. Hän tekee karjalanpaistia hirvestä. Lihan pilkkomiseen on löytynyt ratkaisu. Vannesaha!

Vannesaha on haettu kellarista ja kaupasta Sakari soittaa vielä työpaikalleni pari puhelua. Pitää ostaa läskiä, mausteita, valmiiksi silputtuja keittojuureksia (kaksi puhelua aiheesta ’siinä lukee keittojuures’, käykö? Minähän nyt en ole mikään varsinainen kokki, jolta kannattaisi kysyä, mutta uupuneena aiheeseen vastasin KYLLÄ KÄY!) Loin Fanniin, assistenttiini, anovan katseen ja hän lupasi ottaa vastaan seuraavat puhelut. Niitä tuli ja Fanni neuvoi loput. Taisipa Sakari ehdottaa treffejäkin.

Illalla, juuri kun olin rentoutumassa sohvalla Miehen kainalossa, soi puhelin vaativasti. Vastasin.

– Perkele, jos asiaksi otetaan, kana rillataan, sanoi Pepa-Teukkakin ennen vanhaan. Ei se vannesahannielu ollut tarpeeksi iso. Meikäpoika kävi hakemassa ruustukin ylös ja vetelin käsisahalla nelisenttisiksi lihan viipaleiksi. Eikä tullut sahanpurua, tuli lihanpurua. Kyllä saatana nyt on lihaa kuukaudeksi, Sakari mesosi.

Ja niinhän minä sen alkujaan ajattelin. Isä saisi helpotusta ruokalaskuunsa. Minulle helpompaa olisi ollut ostaa lounassetelinippu. Yritän muistaa jatkossa.

Liha sulaa yön yli, veikkaanpa saavani pian seikkaperäisen selostuksen hyvästä karjalanpaistista. Ehkä sen kanssa hörpätään purkillinen kirnupiimää suoraa purkista.

<3 Lispetti

 

Ps. Tämä oli kertomus tiivistettynä ja pääkohdittain referoituna.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.