Torstai 22.06.2017
Nimipäivät: Paula, Pauliina, Liina
Hämeenlinna
Melkein selkeää
6°C
Tuuli: 3 m/s PL
 

Kulttuurikyttä katsastelee Hämeenlinnan kulttuuritarjontaa puhtaasti rusinat pullasta -periaatteella. Sattumalla, suhteilla ja omilla mieltymyksillä on oma vahva sijansa aihevalinnoissa. Kirjoittaja on toimittaja, jonka mielestä (Heikki Salon sanoin) lapsen tulis elääkseen päästä kerran sirkukseen.

Arvottomat arvoitukset

14.03.2014 Kulttuurikyttä 0

Ruskea

Keramiikkanäyttely ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Anteeksi nyt vaan kaikki keraamikot. Jostain syystä sanaan kiteytyy jotain, mitä keramiikkataide ei ole. Enkä lähde tuota nyt tässä edes sen tarkemmin määrittelemään.

Sillä Tiia Matikaisen keramiikkatyöt eivät ole sitä, mitä sana lupaa.

Spuget3

Matikainen on rakentanut Galleria Koneeseen näyttelyn Arvottomat, joka kuvaa elämän laitapuolta ja rosoisuutta. Kuvan Spuget ovat betonia ja ne on valettu sukkahousujen avulla.

– Ihmisen osa tässä maailmassa näyttäytyy melankolisena kauneutena ja synkkinä kuvina, joiden välistä pilkottaa huumori. Käsittelen syrjäytymistä ja ulkopuolisuuden tunnetta sekä sitä, kuinka omalta osaltamme määrittelemme toiset ihmiset tai itsemme arvottomiksi, taiteilija sanoo.

Matikaisen huputettuja ihmistrofeita ei tee mieli katsoa läheltä. Eräänlainen primitiivireaktio yrittää saada kääntämään päätä pois. Mutta kun kuitenkin katsoo, löytyy kiinnostavia pintoja, lumoavaa kauneutta. Katsomista vaativia asioita.

Terrakotta

Arvottomat -näyttely on valaistu dramaattisesti. Seinille kuvastuvat varjot ovat lähes yhtä tärkeä osa näyttelyä kuin itse teokset. Kaikki työt Matikainen on tehnyt Galleria Konetta ajatellen.

Valot

Valaistus ei anna armoa. Se nostaa trofeet sankarijalustalle, ne asiat elämässä, jotka mieluiten sivuuttaisi. Katsominen voi tehdä kipeää.

Helsinkiläistaiteilija kertoo, että Hämeenlinna on hänelle kohtuullisen tuntematonta seutua. Ars Afrikan aikoihin hän tutustui Verkatehtaan miljööseen, ihastui erityisesti sisäpihaan ja Galleria Koneeseen.

– Jotkut ovat ihmetelleet, miten voin viedä töitäni kaupunkiin, josta en tunne ketään. Hämeenlinnasta jäi hyvä fiilis. Ajattelin jo Ars Afrikan aikaan, että haluaisin tuoda näyttelyn tänne.

Varis

Yhteyden puute jäi vaivaamaan taiteilijaa, minkä vuoksi Hämeenlinna-yhteyskin viimein muodostui – teosten kautta.

– Näyttelyn varis ja korppi ovat muotokuvia Hämeenlinnan omista pojista, Palefacesta ja Irwinistä.

Korppi

Matikaisen korppi on juuri muuttumassa valkoisesta mustaksi.

– Tarujen korppi muuttui mustaksi syntiensä tähden, taiteilija kertoo.

Inhimillinen

Spuget ovat joko hellyyttäviä hylkeitä ja viattomana uinahtaneita ihmisiä tai vastenmielisiä pökäleitä. Miten ne nyt kukakin näkee. Jotain kuitenkin herää, jotain mitä on pakko tökkiä ja miettiä – miksi minulle tämä tuli mieleen?

– Teokset kuvaavat myötätuntoani maapallolla matelevaa ihmislajia kohtaan. Jokaisessa meissä asuu pieni spuge, olento jonka itsehallinta on antanut tavallista enemmän myöten, taiteilija sanoo.

Taiteilija

Tiia Matikainen on vuonna 1975 Kiteellä syntynyt, nykyisin helsinkiläinen kuvanveistäjä ja keramiikkataiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta Helsingistä vuonna 2002.

Matikaisen teoksia on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, mm. Galleria Katariinassa Helsingissä, Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella, Museé Fabressa Montpellierissä Ranskassa ja Cheongju International Craft Biennalessa Etelä-Koreassa. Matikaisen teoksia on Suomen valtion, Suomen taideyhdistyksen sekä yksityisissä kokoelmissa. Tiia Matikainen on Suomen kuvanveistäjäliiton, Helsingin taiteilijaseuran, Taiteilijat O ry:n, Ornamon ja Galleria Huudon jäsen.

Tiia Matikaisen Arvottomat -näyttely 7.3.–1.4.2014 Galleria Koneessa.

Susanna Mattila

Kuvat: Ulla Heinonen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.