Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Yhdyskuntalauttakunta Tokioon

Engelinrannan suunnittelussa on esillä myös vetten päälle rakentaminen. Samaan aikaan kaupungissa käydään kiintoisaa debattia torinalusparkista ja onpa uusien kävelysiltojen rakentamisestakin heitetty ajatuksia ilmaan. Kovin suurta mielikuvitusta ei tarvitse käyttää, kun kaikista ideoista parhaat poimimalla voitaisiin Hämptonissa harkita vetten päälle pysäköintiä Tokion tapaan. Yhdyskuntalautakunnan vanhahtavan nimen voisi seuraavan hallinnonuudistuksen yhteydessä samalla tuunata yhdyskuntalauttakunnaksi.

Missä vaiheessa rohkeat visiot muuttuvat epärealistisiksi, suoranaisiksi pakkomielteiksi? Tätä olemme viime päivinä saaneet pohtia muun muassa Sunny Car Centerin kohdalla. Tätä rajaa kukaan ei ole pystynyt piirtämään ja varmaa on, että suuret voitot otetaan ja tulokselliset sinisen meren strategiat jatkossakin löytyvät vain rajoja koettelemalla.

Hämeenlinnan väkiluvun kehitys vuonna 2014 on toistaiseksi lievästi positiivinen vain siirtolaisuuden ansiosta. Kuolleisuus on suurempaa kuin syntyvyys ja muuttotase on huimat neljä henkilöä negatiivinen. Kaupungin pysyminen talousarviossaan näyttää epätodennäköiseltä. Rakennusteollisuus ilmoitti tällä viikolla ennakoivansa, että rakentaminen koko maassa supistuu 1,5 prosenttia edellisestä vuodesta.

Rantojen hyödyntäminen asuinrakentamiseen on mielestäni Hämeenlinnan ainoa mahdollisuus pärjätä valtakunnallisessa kilpailussa asukkaista ja rakentamisinvestoinneista eli edistää tervettä taloutta. Vanajanrannan kerrostalot, joiden kattohuoneistosta mekin lapsettomina vuosinamme haaveilimme, tai nopeaan tahtiin rakentunut Sairionranta osoittavat, mistä citypuudeli tällä hetkellä pissii.

Kysymykseen, omistanko Peabin tai YIT:n hupparin, vastaus on negatiivinen. Hämeenlinnan kaupungilta ja Kiertokapulalta olen takavuosina saanut silkkisolmiot, mutta niitäkään ei tässä yhteydessä ole syytä ylikorostaa. Vaikka asunkin pientalossa, pidän rantamaisemissa liikkumisesta ja käytännössä kaikki tuntemani rakennusalan ihmiset ovat rakentamisen mikroyrittäjiä tai rakennusteollisuuden pk-yrittäjiä, on omakotirakentaminen maassa valitettavasti laskussa neljättä vuotta peräkkäin.

Syntyypä tästä itseään ruokkiva kehä tai ei, niin kolumnin alun heiton mukaisesti Hämeenlinnan päättäjiä pitäisi oikeasti patistaa Tokioon. Vaikka Suomessa on lääniä halukkaiden asua huomattavasti enemmän kuin Japanissa ja varsinkin pientalorakentajat kaipaavat kaavoihin myös vapauksia, on jo olemassa olevat rantarakentamisen kokemukset mahdollista jalostaa ylivoimaiseksi osaamiseksi rantojen hyödyntämisessä.

Kaavoittajan työ ei ole helppo. Vaikka yritetään luoda mahdollisuuksia rakentajille, voi aika ajaa nopeastikin kulloinkin pinnalla olevien virtausten ohi, kuten Poltinaholla vähän kävi. Liian tiivis kaavoitusvaiheen yhteistyö rakentajien kanssa taas leimataan helposti suhmuroinniksi. Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että niitä joiden toivoo kaava-alueelle investoivan, on pakko kuunnella, onpa kyseessä pilvenpiirtäjää visioivan konsernin pukumies tai omakotitontin ostoa harkitseva mutikainen.

On normaalia, että tuotekehityksen alussa on joku idea, joka vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa joko haudataan järjettömänä tai jalostetaan mahdollisimman hyvin tulevia asiakkaita palvelevaksi. Osallistutaan, ehdotetaan ja kuunnellaan myös Engelinrannan valmistelun eri vaiheissa, kun siihen kerran on annettu mahdollisuus!

Juha Reinikainen

1 kommentti

  1. reestus:

    Eikös samantien voisi tehdä jotain uutta? Sellaista että tultaisiin ulkomailtakin katsomaan sen sijaan että tyydytään kopioimaan toisten jo tekemiä ratkaisuja.

    Tehdään torin alle luola, luolan pohjalla kierrätetään vettä Vanajasta ja sen vesipatjan päälle rakennetaan niitä kelluvia asuntoja.
    Sääsuojattu, virtaavan veden päällä oleva kaupunginosa olisi ennennäkemätön ja ihmettelijöitä ympäri pallon riittäisi moneksi vuodeksi. Vaikka perisi pienen pääsymaksunkin.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.