Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Reska goes AC/DC: Kantolassa tavataan!

Reskan Ilkka Peltoniemen ja Juha Reinikaisen tiet vievät keskiviikkona noin 50.000 muun kanssa Kantolaan. Ilkalla on pressipassi, Juha hakee kokemuksia massan mukana pääsylippu kädessä.

JR: Onhan tää nyt isoa ja onhan tää nyt isoa. Kaupunkilehdistön kustantajakin on oikein akkreditoitunut AC/DC:n keikalle. Meinaatko, ettei normaali kyllätetiedättekukamäoon mene Kantolassa läpi?

IP: Ei ole mennyt enää pitkään aikaan. Voi niitä aikoja:) Ihan siis virallista reittiä olen anonut pressilippua lakki kourassa. Meetkös Reinis sinne ihan työaikana ? keikkahan alkaa vasta illalla?

JR: Menen. Uskon, että ensimmäiset portin takana olijat pääsevät lehteen ja saavat ehkä jonkun tunnustuspalkinnon. Saatan jopa avata kauluspaidasta pari ylintä nappia.

IP: Oletpas sinä perso julkisuudelle. Oletan kuitenkin, että menet kuitenkin katsomaan itse bändiä? Pyöräilijä kun olet, niin mitä sanoisit tuosta polvihousulookista?

JR: Polvihousut ja vyölaukku jäävät ehkä kotiin, ei amatöörin kannata kilpailla showmiesten kanssa. Ensimmäisten sointujen kajahtaessa hypistelen mielessäni kaikkia aikanaan ostamiani AC/DC-vinyylejä ja c-kasetteja. Highway To Hell, For Those About To Rock, Back In Black. Varmaan musiikkimiehenä osaat laittaa tämän bändin paremmin raameihin kuin minä, mutta onhan tämä kymmenille tuhansille ihmisille oikeasti kovempi juttu kuin Stig Ombordin kuunteleminen ruotsinlaivan diskossa.

IP: Minut painostettiin akkareiden Ratinan keikalle muutama vuosi sitten, joten ihan hc-fani en todellakaan ole. Mutta onhan se leka! Whole lotta Rosie on minun favoritti. AC/DC on esimerkki siitä, että rokki rakentuu parhaimmillaan yhden tarttuvan kitarariffin ympärille.

JR: Luin taannoin AC/DC-kirjan ja siitä on jäänyt mieleen se, että Angus on oman alansa Matti Nykänen: keskittyi elämänsä alkutaipaleen tasan yhteen asiaan eli kitarariffien treenaamiseen. Siltä se kuulostaakin. Kyllä sellaisesta 80 euroa maksaa, vaikka äijä ei enää ole mikään koulupoika.

IP: Iskevä kitarariffi on kuin hyvä otsikointi. Sillä myydään koko juttu, huonompikin. Kantolassa tavataan.