Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Mistä löytyy Toriparkin Keva?

Jos valtamedioita seuraa, niin voi saada käsityksen ettei Hämeenlinnasta enää pääse mihinkään eikä ainakaan kohtuuhintaan tai järkeviin aikoihin.

Jos tällainen mahdollisuus kerran vuodessa avautuukin, niin pysäkki vähintään on väärässä paikassa. Halpabussit nakertavat markkinan ja valtabussien keskitetty aikataulutiedotus tökkii.

Julkinen ja poliittinen vaikuttaminen, kuten liikennepolitiikka, on taistelua monilla rintamilla. Hämeenlinnan viime vuosien suurimmat onnistumiset ja epäonnistumiset liittyvät valtatie 3:n varteen.

Goodman tuli, Sunny Car Centeriä ei tullut. Kaupunki kuitenkin profiloitui vuosikausia autokaupan ja yksityisautoiluun liittyvien uusiutuvien energiaratkaisujen kehittäjänä.

Niin historiantajutonta ja valtionyhtiöiden toimintalogiikkaa ymmärtämätöntä ei ehkä kannata leikkiä, etteikö nykyistä junaliikenteen kieltämättä huolestuttavaa tilaa voisi ainakin osittain laittaa kaupungin omien ratkaisujen piikkiin.

Hämeenlinna ei silti ole uhriutunut. Asemanseutua kaavoitetaan asuinrakentamiseen sen tiedon varassa mitä on käytettävissä ja Goodmanin kyljessä urakoivat nostokurjet. Hyvän asuinympäristön aikaansaaminen edellyttää niin juna- kuin bussiliikenteen toimivuutta ja myös yksityisautoilun mahdollisuuksien kehittämistä.

Keskustan parkkiluolan mahdollisuutta uskalletaan vihdoin selvittää, mikä on hyvä asia. Kävelykatu Reskalla on viime viikkoina sekä lopetettu että aloitettu uutta liiketoimintaa. Isoimmat tulevaisuuden odotukset liittyvät Kauppakeskus Linnan kiinteistöön. Olisiko myönteinen toriparkkipäätös sittenkin avain keskustan elävöittämiseksi?

Mistä kaupungin kumppaniksi löytyisi toriparkin “Keva” eli valtakunnanluokan kiinteistötoimija jolla ei ole sijoituksilleen ylimitoitettuja lyhyen tähtäimen tuotto-odotuksia?

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.