Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Maakunnan mies on poissa

Tapasin ex-kansanedustaja Esko Helteen muutama kuukausi sitten. Olimme molemmat kauppareissulla, kumpikin hyvällä tuulella. Keskustelimme maailman menosta, erityisesti Esko Hellettä painoi nuorten työttömyys.

Se jäi viimeiseksi tapaamiseksi. Vuosi vaihtui ja vuoden 2014 kolmantena päivänä janakkalalainen hammaslääkäri ja ennen muuta vasemmistopoliitikko, menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen 75-vuotiaana.

Poliitikkoja on moneen sarjaan. Esko Helle oli hyvin perillä siitä, mistä yhteisten asioiden hoitamisessa on kysymys ja mitä se ihmiseltä vaatii. Se on työtä kansankunnan ja kansalaisten hyväksi.

Politiikka on myös peliä, mutta Helle ei ollut peluri. Epäilen vahvasti, että hänen toimintatapojaan ja linjaansa saneli yli kaiken sivistys. Politiikka oli hänelle neuvotteluja, yhteistyötä, rakentamista.

Helle oli poliittisen uransa alussa SKDL:n kansanedustaja ja viimeiseen asti vasemmistoliiton kuntapoliitikko Janakkalassa.

Kansanedustajana (1983-2003) hän oli innokkaasti ajamassa muiden maakunnan edustajien kanssa Kanta-Hämeen yhteisiä asioita. Hänelle oli päivänselvää, että maakunnan etua ei aja kukaan muu kuin maakunnan miehet ja naiset, kansanedustajat eturivissä.

Helle oli persoona, jota kuunneltiin puoluekannasta riippumatta. Silti hän oli aatteen mies, koko elämänsä. Monille puoluetovereille aate oli kapitalistisen yhteiskunnan leppymätöntä arvostelua, Helteelle työtä paremman Suomen puolesta.

Kansallisessa politiikassa Esko Helle oli tuulisella paikalla SKDL:n puheenjohtajana 1985-88, minkä jälkeen hän vaikutti yli kymmenen vuotta eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Helle oli puoluejohtaja-ainesta, silti hän vain käväisi SKDL:n johdossa.

SKDL oli Helteen puheenjohtajakaudella raastavien riitojen pelikenttä. Yhteen otti kaksi (ainakin) siipeä, stalinistit ja maltilliset, joihin hän lukeutui. Jatkuva riitely oli Helteelle liikaa. Hän ei suinkaan juossut ongelmia karkuun, mutta hänelle politiikka edusti jotain muuta kuin kivien heittelyä.

Rakentaja halusi keskittyä rakentamiseen.

Markku Peltonen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.