Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Kaupunginjohtajan huoneessa käryää

Hämeenlinnassa on menossa kuherruskuukausi. Timo Kenakkala on johtanut kaupunkia noin kuukauden ja kuntapoliitikot kysyvät täyttä päätä, mikä on miehiään Tapani Hellsténin seuraaja.

Koska Kenakkala on vasta ehtinyt säätää työtuolinsa oikeaan asentoon, on syvällisten arvioiden laatiminen kaupunginjohtajan valinnan oonnistumisesta aivan liian aikaista. Hokemalle “aika näyttää” on käyttöä tässäkin tapauksessa.

Mutta paljon on pelissä väistämättä jo nyt, sillä ensivaikutelman merkitystä ei kerta kaikkiaan voi vähätellä. Ei varsinkaan silloin, kun katseet kohdistuvat johtajaan, joka on erittäin korostetusti valittu vahvaksi johtajaksi.

Ehkä raakaa, mutta isokenkäisellä ei ole varaa koskaan olla pikkukenkäinen.

Miten Kenakkala on otettu vastaan? Kun kieli keskellä suuta vastaan niin ei ainakaan riemusta kiljuen. Muutama demari ei taipunut ymmärtämään ensivaikutelmaa koskenutta kysymystäni, minkä voi toki ymmärtää. SDP asiallisesti valitsi Kenakkalan, joten omaa on tuettava – varsinkin tässä vaiheessa…

Jokusella kokoomuslaisella ei ollut kantaa koko asiaan. Tunnelma oli henkeä “katsotaan”. Muista puolueista sinkosi sitten yllättävän suuria kiviä kohti uutta kaupunginjohtajaa!

Puntarissa ei siis ollut kaupunginjohtajan linja, se mitä hän politiikassa edustaa tai ei edusta, vaan pelkkä johtajuus.

Kaupunginjohtajan kesäisessä valinnaa oli mutkia, lopussa mentiin silti viivasuoraa. SDP vaati, että demari Hellsténin tilalle on valittava demari. Kokoomus nikotteli, mutta taipui. Puolue halusi vaalia yhteistyötä SDP:n kanssa. Sovinnolla on aina hinta, tässä tapauksessa se oli tuki Kenakkalalle.

Kenakkalan lähtöruutu ei ole helppo, vaikka hänellä on tohtorin paperit ja näyttöjä sekä yrityselämästä että huippu-urheilusta. Vastatuulta nostattaa yksin se tosiasia, että Hellstén oli vahva persoona Hämeenlinnan ykkösjohtajana. Hellsténissä on johtajuutta, eikä kuvaa himmennä kännykän kanssa pelaaminen silloin, kun hänen piti kuunnella seminaareissa puheenvuoroja ja osallistua keskusteluun.

Totta kai Kenakkalaa ja Hellsténiä vertaillaan!

Timo Kenakkalalla on yhä kaikki saumat olla paljon toivottu ja odotettu vahva Hämeenlinnan kaupunginjohtaja. Näin siitä huolimatta, että jo kuherruskuukauden aikana ilmassa on aistittavissa käryä.

Ehkä joku poikkesi vain kaupunginjohtajan työhuoneessa salatupakalla!

Markku Peltonen

4 kommenttia

  1. Jari Mäkelä:

    Tervehdys Markku Peltonen !

    Olinkin jo miettinyt että missä mies luuraa nykyisin, kun et enää kolumnejasi Häsaan rustaile. Kenakkala on rivikuntalaiselle pysynyt melkoisena kysymysmerkkinä aina tähän saakka ja jos ylläoleva kuvaa todellisuutta niin nyt sain ainakin jonkinlaisen kuvan johtajastamme.

    Tulit kolumniesi kautta tunnetuksi ylimitoitetun myötäsukaan suhtautuvaksi yritysten irtisanomis-uutisiin, enkä maltakaan nyt olla kysymättä, miten reagoit omiin potkuihisi Häsasta, ja minkälaisiin taustoihin ne mielestäsi perustuivat? Entä mitä teet tänään työksesi?, niin jos se ei ole salaista.

     
    • Markku Peltonen:

      Päivää…

      … ja kiitos viestistä. Minulla ei ole salaisuuksia: teen töitä vapaana toimittajana muun muassa nousujohteisessa Reska.fi:ssä.

      Lukija on oikeassa, en kuitenkaan pidä itseäni irtisanomisten kannattajana. Hyvä johtaminen, oikeisiin asioihin keskittyminen, työn laatu, ahkeruus ja niin edelleen ovat tuttuja ja tehokkaita aseita irtisanomisia vastaan. Niille olen liputtanut ja niin teen edelleen.

      Hämeen Sanomien taustoista en osaa sanoa mitään ja ne ovat lehdelle kuuluvia asioita.

      terveisin Markku Peltonen, toimittaja

       
  2. Jari Mäkelä:

    Kiitos vastauksesta. Muistan vielä elävästi kuinka kolumnissasi olit äärimmäisen närkästynyt Kari Väänäseen, kun hän puolusti alasajetun Kemijärven tehtaan työläisiä.

    En ole vahingoniloinen mutta kuitenkin. Isäni opetti minulle oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden arvoja ja ne viitoittavat varrmasti tietäni tänäkin päivänä. Epäoikeudenmukaisuus ja kohtuuttomuus koituivat todennäköisesti sinullekin suhteellisen kalliiksi. Läksy on varmasti aika konkreettinen sinunkin kohdallasi vaikket sitä todennäköisesti itse koskaan ymmärrä.

    On paljon helpompi löytää syyt jostain muualta kuin itsestään ja sehän on helppo lukea tuolta Hämeen sanomia käsitelleestäsi jutusta.

     
  3. Jari Mäkelä:

    Sen verran vielä että on oikeasti helpottavaa antaa takaisin ihmiselle, jota ei voi arvostaa missään mielessä, ja jonka tietää olevan oikeasti väärässä.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.