Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Jälkipelit: onko suurin aina kaunein?

Ensin tulee urheilu ja palkinnoksi riittävän hyvästä urheilutoiminnasta joskus jopa suoritusten arvoiset puitteet. Näin sanon, kun nyt olen nähnyt kaikkien nykyisen Hämeenlinnan kaupungin alueella sijaitsevien täysimittaisten ja modernien salibandykenttien käyttöönoton.

Aikaa tämän kuvitteellisen leimakortin täyttämiseen on kulunut lähes vuosikymmen, mutta niin vain voin nyt kuvitteellisesti läpsytellä Cafe Hoffissa dokumenttia, jossa on sekä Iittala-hallin, Lammin liikuntahallin että Elenia-Areenan kuvat.

Iittala-hallin käyttöönottoon liittyi sekä silloisen Trackersin riemu säädyllisen kotiareenan saamisesta että tuolloisen Kalvolan kunnan ylpeys Lasimäen tienoon täydentymisestä hienolla liikuntapyhätöllä. Pitkään reissumieselämää viettäneen LaSBin kotiintulo uuden hallin myötä Lammille oli yksiselitteisesti urheilun voitto sekin.

Elenia-Areena puolestaan täydentää kantakaupungin “urheilupuiston” valtakunnallisesti ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Jalkapallohalli, jäähallit, sisähalli lentopallolle ja salibandylle, talvisin hiihtoratana palveleva moottorirata, Ahveniston maauimala…luulisi melkein, että tässä kokonaisuudessa salibandyn Divarin sarja-avaus ei edes nostattaisi kummempia aaltoja.

Seuralegendansa pelinumeron jäädytyksen myötä Steelers kuitenkin eilen liitti uuden hallin hienosti historian ketjuun ja lopusta vastasivat kaksi urheilullista joukkuetta. Ainakin alku näyttää lupaavalta sen suhteen, että uusi lasipalatsi ei saa lajia unohtamaan juuriaan.

Vastakkain avauspelissä olivat seuraavat resurssipohjat: muutaman tuhannen ihmisen taajama keskellä maaseutua ja muutaman kymmenen tuhannen ihmisen taajama keskellä Suomen kasvukäytävää. Tuloksellisesti eroa saatiin yhden jatkoaikamaalin verran.

Kilpaurheilu on ennen kaikkea kykyä hyödyntää käytössä olevat resurssit maksimaalisesti. Lammille ja lähiseudun Hämeenkoskelle sekä Hollolaan on rakentunut upea pelaajakasvattamo, jonka mallituotteena voi pitää nykyisen liigapelaajan Perttu Koljosen tapaisia, lahjakkuuksista huipulle kypsyneitä urheilijoita.

Huonosti ei mene kantakaupungissakaan.Reskan otteluennakossa Steelers-valmentaja Jani Järvinen marssitti eteeni Julius Aaltosen, kun pyysin saada haastatella myös jotakuta huipulle matkalla olevaa paikallista lupausta.

Steelersin oma kasvatti Aaltonen lupasi, että sarjan paikallisavauksesta ei voi olla tiedossa muuta kuin kotivoitto. Talk the talk and walk the walk, Aaltonen osallistui lupauksensa täyttämiseen takomalla lauantaina kaksi maalia.

Keskiviikkona katselin Hämeenlinnan jäähallissa, kuinka takavuosien NHL-ykkösvaraus Zach Hamill teki tämän kauden SM-liigan ensimmäisen hattutempun. Siinä missä Elenia-Areenalla kamppailleet salibandymiehet voivat kenties parhaimmillaan haaveilla muutamasta niukan elannon ammattilaiskaudesta Keski-Euroopassa, on Bostonin seurajohto vuonna 2007 täysin realistisesti ajatellut, että Zachary Robert Hamill pian paitsi hankkii itselleen tuhannen ihmisen keskipalkan kaltaiset vuosiansiot, myös elättää tähtistatuksellaan muutaman sataa seuratyöntekijää kasvaneen sponsoripotin, kausikorttimyynnin ja TD Arenan eksponentiaalisesti räjähtävän popkornmyynnin ansiosta.

Yhden Stanley Cup -sormuksen mies omistaa, vaikka ei ikinä ole breikannut läpi NHL:ssä. Mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku urallaan hieman hakoteillä ollut pelaaja ottaa HPK:sta loikan maailman kovimpiin kiekkosarjoihin. Kerhon ja katsojien kannalta toivon, ettei se tapahdu heti joulutauolla, mutta huippuominaisuudet omaavan urheilijan nähdessäni toivon aina, että urheilija pääsee hyödyntämään kykynsä itselleen oikealla tasolla. Jokaisen urheilussa mukana olevan velvollisuus on itse asiassa toimia tämän periaatteen puolesta.

Juha Reinikainen

Julius Aaltonen (Steelers-miehistä toinen vas.) lunasti ennakkopuheensa ja oli itsekin varmistamassa Steelersin voittoa.

Julius Aaltonen (Steelers-miehistä toinen vas.) lunasti ennakkopuheensa ja oli itsekin varmistamassa Steelersin voittoa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.