Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Hämeenlinnassa tarjolla paljon “vapaita ääniä” eduskuntavaaleissa

Eduskuntavaalien 2019 asetelmat Hämeessä alkavat muotoutua. Hämeenlinnalaisten äänien tulevan jakautumisen näkökulmasta suurin muutos on peräti kolmissa edellisissä vaaleissa ehdolla olleiden Iisakki Kiemungin (sd.) ja Sari Raution (kok.) puuttuminen ehdokaslistoilta. Kaksikon henkilökohtaiset äänimäärät liikkuivat parhaimmillaan aivan valituksi tulemisen rajoilla, eli arviolta 8.000?9.000 äänestäjää joutuu nyt etsimään uuden ehdokkaan.

Hämeenlinnan silta valtakunnanpolitiikkaan päättyvällä vaalikaudella on Tarja Filatov (sd.). Vuodesta 1995 kansanedustajana toimineen Filatovin ohella ehdolla demareista on nyt välillä muualla kokemusta keräämässä käynyt ex-kansanedustaja Johannes Koskinen.

Kokoomuslainen ehdokas ei Jari Koskisen jälkeen ole onnistunut tekemään läpilyöntiä valtakunnanpolitiikkaan Hämeenlinnan seudulta. Monet muistavat, että Koskinen oli maa- ja metsätalousministerinä vielä 2010-luvulla Jyrki Kataisen hallituksessa, vaikka ei ollut kansanedustaja mutta Alexander Stubbin hallitukseen hauholainen ei enää kelvannut.

Hämeenlinnalaiset kokoomusehdokkaat ovat tänäkin vuonna valtavan työn edessä yrittäessään päättää vuosikymmenen mittaista “kuivaa kautta”, sillä kaikki puolueen nykyiset kansanedustajat Hämeestä ovat edelleen ehdolla. Vanajanlinnan kehittäminen on ollut yksi kaupungin strategisista painopisteistä ja Vanajanlinnan yrittäjänä tunnetuksi tulleen Mika Walkamon tuleva vaalitulos mittaakin tavallaan myös koko Hämeenlinnan poliittista markkina-arvoa maakunnassa.

Keskustassa nykyisistä kansanedustajista jatkoa hakevat päijäthämäläiset Juha Rehula ja Martti Talja, uusjakoon sen sijaan menevät Sirkka-Liisa Anttilan äänet. Aikaisemminkin kansanedustajana ollut Timo Kaunisto yrittää paluuta hämeenlinnalaisena ja oman mausteensa tuo Kiinteistö-Kaisana tunnetun Kaisa Liskin ehdokkuus. Liskin kotikunta on Hausjärvi mutta yritystoiminta on tehnyt hänet tutuksi myös hämeenlinnalaisille.

Perussuomalaisten ja nykyisin myös Sinisten kautta kanavoitunut maahanmuuttokriittisyys on osaltaan aiheuttanut myös sen, että vihreillä ei Hämeestä nykyisin ole kansanedustajaa. Hämeenlinnalaisesta ex-kansanedustaja Kirsi Ojansuu-Kaunistosta voi nyt odottaa vihreiden ääniharavaa.

Toinen potentiaalinen
hämeenlinnalainen uusi kansanedustaja on jo viime vaaleissa yli 4.000 ääntä saanut varakansanedustaja Lulu Ranne.

Juha Reinikainen

Kirjoittaja on Reska.fi:n päätoimittaja

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.