Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Etukäteen tuomittu Himanen

Nuotit oli kirjoitettu etukäteen. Ja niin tarkasti, ettei filosofi Pekka Himasella ollut mahdollisuuksia selvitä tulevaisuusraporttinsa kanssa kuivin sukin.

Himasesta – ja tilaajista – tehtiin vitsi jo ennen tutkimuksen julkaisua, ennen kuin kukaan oli lukenut raportista riviäkään. Tästä pitivät huolen poliitikot ja myös media, joka otteen saatuaan raatelee loppuun asti.

Himas-raporttia vastaan marssitettiin korkeakoulumaailman isokenkäisiä ja lausunnot ovat tyrmääviä.

Mutta kuinka puolueettomia yliopistojen kerma on? Sitä sopii miettiä, sillä nyt puhumme maailmasta, jossa vastapuolen mustaaminen ja suoranainen pilkka on tuiki tuttua. Koulukunnat kilpailevat – eikä vähiten paikasta tieteen auringossa.

Kun professori ruotii professoria, paljon puhuttu sivistys saa tehdä usein tilaa loanheitolle.

Näin on: osa Himasen arvostelijoista haluaa himaseksi Himasen paikalle.

Onko Himas-raportti hyvä, huono vai jotain siltä väliltä? Lukemattakin voi sanoa, että esiin nousee takuulla ajatuksia ja ideoita, joihin tulisi tarttua Suomen tulevaisuuden rakentamiseksi.

Perimmäinen kysymys on yksinkertainen ja tyly: mitä pääministeri Jyrki Kataisen hallitus tekee millään tulevaisuusraportilla?

Hallituksella on täysi työ selvitä rutiineista!

Ei tarvita Himasta näyttämään valoa, kertomaan, mitä pitäisi tehdä politiikan ja suomalaisen elämänmenon uudistamiseksi. Taivas on sakeana ideoita, jotka myös ilmaan jäävät.

Kataisen hallituksella ei yksinkertaisesti ole voimaa tehdä raskaan sarjan päätöksiä. Kuuden puolueen hallitus on myös tulevaisuuden linjoissa pahasti hajalla.

Suomi on edunvalvonnan luvattu maa niin hyvässä kuin pahassa. Tämä tarkoittaa, että jokaisen suuren uudistuksen yhteydessä syttyy jostain suunnasta ainakin yksi punainen valo.

Siihen loppuu uudistaminen kerta toisensa jälkeen.

Kataisen hallitus tilasi raportin, jolla se ei tee asiallisesti mitään. Tässä mielessä Himasen kohuraportti voisi sisältää vaikka pelkkää tyhjää.

Markku Peltonen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.