Sunnuntai 23.07.2017
Nimipäivät: Olga, Oili
Hämeenlinna
Melkein selkeää
16°C
Tuuli: 1 m/s PL
 
hameenlinna-blogi

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Ei mikään teräsmaaottelu

23.01.2014 Hämeenlinna-blogi 0

Rautaruukin alla on vihdoin varsin tukevaa maata. Tästä huolimatta suomalaisen yhtiön siirtymistä ruotsalaisen SSAB:n omistukseen käsiteltiin mediassa kuin suurta onnettomuutta.

Erityisen koville joutuivat Ylen toimittajat. Kahden suuryhtiön kauppaa käsiteltiin Suomen ja Ruotsin maaotteluna. Aivan keskeistä oli se, missä on Rautaruukilla paisuneen SSAB:n pääkonttori. Ja seuraavaksi: miksi yhtiön pääjohtaja on ruotsalainen.

Virityksellä luotiin kuvaa, että ruotsalaiset ovat ylivertaisia niin bisneksessä kuin johtamisessakin. Tosiasioita on väitteiden tueksi niukasti. Taas keskityttiin miltä näyttää!

Valtion omistama Rautaruukki on käynyt tappiolla ja sen tulevaisuus näytti synkältä. Toisin sanoen liipasimella oli koko yritys kaikkine työpaikkoineen. Sitä mahdollisuutta, että Rautaruukki olisi jatkanut elämäänsä vanhoilla nuoteilla, ei kerta kaikkiaan ollut.

Miksi siirto juuri ruotsalaiseen omistukseen olisi erityisen suuri uhka? Ei mitenkään. Talouden kulttuuri on hyvin samanlainen, samoin työlainsäädäntö ja merkitystä on jopa yhteisellä pohjoismaisella historialla.

Ruotsissa kohdellaan työntekijöitä yhtä hyvin ja samalla tavoin kuin Suomessa. SSAB:n menestykselle ruotsalaisena ja myös Suomessa toimivana yrityksenä on paljon edellytyksiä.

Kysymys on jostain muusta kuin pääkonttorin paikasta. Täysin uusi tilanne olisi edessä, jos SSAB pienenä yrityksenä joutuisi maailmanlaajuisen jättiyhtiön osaksi. Tämä mahdollisuus on toisen sarjan uhka kuin nyt toteutunut yrityskauppa.

Hämeenlinnassa tuhat rautakouraa on huolissaan työpaikoista. Tietysti. Sitä he olivat myös ennen keskiviikkoa, vaikka huolta ei sanottu ääneen.

SSAB on mahdollisuus myös Hämeenlinnan Rautaruukille. Työpakkojen säilymiseksi on tehtävä entistä enemmän töitä. Kupissa on tekijöitä kuten laatu, työn hinta, energian hinta, tuotevalikoima…

Väite, että Ruotsi suosisi ruotsalaisuutta kun työpaikkoja ryhdytään karsimaan, tuskin pitää paikkansa. Viikate heiluu siellä, missä toiminta on tappiollista tai kannattaa kaikkein heikoiten. Suomalaisten ruukkilaisten on pysyttävä kyydissä.

Taistelu on hävitty vasta sitten, kun se on hävitty.

Markku Peltonen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.